Siirry sisältöön
torstai 23.7.2026 🌧️ 15° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Nimitykset

Taru Saarisesta Sakan Chief Transformation Officer

Taru Saarinen
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

KTM Taru Saarinen on nimitetty Suomen suurimman vaihtoautokauppaketju Sakan Chief Transformation Officer -rooliin. Rooli on Sakalla uusi ja Saarinen aloittaa tehtävässä sekä johtoryhmän jäsenenä huhtikuun alussa. Saarinen vahvistaa Sakan taloushallinnon organisaatiota ja vastaa yhtiön hallinnon kehittämisestä. 

“Olemme kymmenessä vuodessa kasvaneet haastajasta Suomen suurimmaksi. Uudistimme tuolla matkalla koko toimialaa ja aiomme jatkossakin olla alan suunnannäyttäjä. Tällä matkalla Taru tulee olemaan keskeisessä roolissa toimintamalliemme kehittämisessä”, toimitusjohtaja Petri Poukkula kertoo.

Saarisella on monipuolinen ja vahva tausta talouden ja hallinnon johtotehtävistä ja kehityshankkeista. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa Nokian Renkailla, Reimalla ja UPM:llä. 

”Olen innoissani päästessäni osaksi näin upeaa ja inspiroivaa menestystarinaa sekä todellista kasvuyritystä! Minulla on ollut ilo kehittää osaamistani ikonisten suomalaisbrändien parissa, ja on mahtavaa jälleen hypätä mukaan huippubrändiin”, Saarinen iloitsee.

Saarisesta tulee Sakan johtoryhmän jäsen ja Sakan taloushallinnon esihenkilö. Sami Mäentausta jatkaa Sakan rahoitus- ja talousjohtajana.

Jaa juttu
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa. Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.