Yrityksen liiketoiminnan ja tulevan kasvun kannalta tärkeimmät vastuullisuusteemat liittyvät tuotteiden valmistamiseen ja palveluiden tuottamiseen hyödyntämällä uusia energiaratkaisuja, sekä ennen kaikkea koko tuotantoketjun läpinäkyvyyteen. Tähän sisältyy vahvasti myös ihmisoikeuksien huomiointi ja valvonta arvoketjussa.​
Uutiset

Suomalaisyritykset halukkaita toteuttamaan vastuullisuustekoja

Suomalaisyritysten sitoutuminen ja halukkuus toteuttaa käytännön vastuullisuustekoja on suuri, vaikka monet yritykset ovat vielä alkutaipaleella vastuullisuustyössään. Yritysten vastuullisuusteot näkyvät eniten tuotteiden valmistamisessa ja palveluiden tuottamisessa sekä tuotantoketjun läpinäkyvyydessä, vähiten puolestaan esim. biodiversiteetin suojelun saralla.  

Suomalaisen Työn Liitto toteutti laajan kyselyn yhdessä Gaia Consulting Oy:n kanssa suomalaisyritysten vastuullisuuden maturiteetista (kypsyydestä) sekä halukkuudesta panostaa vastuullisuuteen tulevaisuudessa. Sen mukaan suomalaisyritykset ovat vasta alkuvaiheessa konkreettisten vastuullisuustekojen osalta, mutta tarve panostaa vastuullisuuteen on laajasti tiedostettu ja sen merkitys ymmärretään selkeästi.

–  Vastuullisuuden ottaminen osaksi koko liiketoimintastrategiaa on oleellinen osa yritysten valmistautumista tulevaisuuden haasteisiin. Sen ymmärtäminen, mikä on oleellista, mitä rajoituksia ja mahdollisuuksia regulaatio asettaa ja miten luoda kestävää kasvua ja liiketoiminnan menestystä uudenlaisessa toimintaympäristössä, ovat merkittäviä tekijöitä vastuullisuuden edistämisessä, sanoo Gaia Consultingin toimitusjohtaja Maria Sangder.

Tuotteiden valmistus ja energiaratkaisut tärkeimmät vastuullisuusteot

Yrityksen liiketoiminnan ja tulevan kasvun kannalta tärkeimmät vastuullisuusteemat liittyvät tuotteiden valmistamiseen ja palveluiden tuottamiseen hyödyntämällä uusia energiaratkaisuja, sekä ennen kaikkea koko tuotantoketjun läpinäkyvyyteen. Tähän sisältyy vahvasti myös ihmisoikeuksien huomiointi ja valvonta arvoketjussa.​ Tärkeinä tulevaisuuden liiketoiminnallisen kasvun vastuullisuusteemoina korostuvat myös uusien vihreiden innovaatioiden kehittäminen kiertotalousratkaisuineen, kuten materiaalivirtojen uusiokäyttö yrityksissä.

–  Mielenkiintoista tuloksissa on se, että yritykset ovat vastuullisuudessa hyvin kiinni trendeissä, sillä sosiaalisen vastuullisuuden merkitys on vahvistunut viime aikana paljon. Hankintakriteereihin liittyvä vastuullisuus on ollut viime aikoina keskusteluissa nykyisen maailmantilanteen vuoksi entistä enemmän. Myös yritykset ovat kiinnittäneet tähän huomiota jo nyt. Parantamisen varaa toki löytyy, sillä vastuullisuuteen perustuvat palkitsemisjärjestelmät, luonnon monimuotoisuuden huomioiminen, tiedepohjainen ilmastotavoitteiden asettaminen tai työyhteisön monimuotoisuussuunnitelman tekeminen ovat vielä melko harvinaisia yritysten agendalla, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Suomalaisen Työn Liitosta.

Isoilla yrityksillä kiertotalous ja hiilineutraalius – pienilllä luonto ja energiaratkaisut tärkeitä

Erot vähiten tehtyihin vastuullisuustekoihin keskisuurten ja pienten yritysten välillä ovat kuitenkin suuret. Yli 50 henkeä työllistävillä yrityksillä tärkeimpiä liiketoimintaa tukevia ja kasvua varmistavia teemoja ovat hiilineutraalisuus ja kiertotalousratkaisut, kun taas alle 50 henkeä työllistävillä yrityksillä korostuvat luonnon monimuotoisuus ja uudet energiaratkaisut.​

–  Pienemmillä yrityksillä resurssit vastuullisuusasioiden huomioimiseen ja niistä viestimiseen ovat usein rajalliset ja vaikean terminologian viidakossa avuntarvetta olisi enemmän kuin osataan ja ollaan valmiita pyytämään. Vastuullisuudesta on kuitenkin tullut yrityksille kaiken tekemisen perusedellytys ja haluamme osaltamme rohkaista ja auttaa vastuullisuustyössä siten, että siitä syntyy yrityksille kilpailuetua, Lausala jatkaa.

Yrityksen liiketoimintaa tukevat ja kasvua varmistavat viisi tärkeintä vastuullisuusteemaa:

  1. toiminnan ja tuotantoketjujen läpinäkyvyys (96%)
  2. ihmisoikeudet koko arvoketjussa (90%)
  3. vihreät innovaatiot, tuotteet ja palvelut (89%)
  4. uudet energiaratkaisu (ml. uusiutuvat energianlähteet) (85%)
  5. kiertotalousratkaisut (84%)

Suomalaisen Työn Liitto selvitti huhti-toukokuussa 2022 yhdessä Gaia Consulting Oy:n kanssa liiton jäsenyrityksiltä yritysten vastuullisuuden nykytilaa ja liiketoiminnallista kasvua tukevia tulevaisuuden teemoja. Kyselyyn vastasi 258 yrityksen edustajaa.​ Kysely on osa Suomalaisen Työn Liiton vastuullisuustyötä, jonka tavoitteena on tukea yritysten kilpailukykyä ja liiketoiminnan kasvua vastuullisuuden kautta.