ReSiCal Kalibrointipalvelut perustettiin vuonna 2000 vastaamaan puhdastilakäyttäjien mittalaitteiden kalibrointitarpeeseen. Lääke- ja elektroniikkateollisuus sekä tutkimuslaitokset tarvitsivat kipeästi partikkelilaskureiden ja olosuhdeantureiden kalibrointeja. Toiminnan laajentuessa liiketoiminta siirrettiin ReSiCal Kalibrointi Oy:lle.
Tänä vuonna ReSiCalille on kertynyt jo neljännesvuosisata huippuosaamista. Asiantuntemus näkyy erityisesti sen kyvyssä tuottaa laadukkaita kalibrointi- ja huoltopalveluja erilaisille mittalaitteille. Yritys toimittaa ja kalibroi myös erikoisempia mittalaitteita kuten näyteilmakerääjiä ja aerosolifotometrejä.
Varatoimitusjohtaja Markus Sinisalo kertoo joustavan palvelun olevan yksi avaintekijöistä yhtiön menestyksessä. Sitoutuneessa viiden veljeksen tiimissä jokainen kantaa vastuun siitä, että asiakas saa erinomaista palvelua ja työt hoidetaan sovitussa aikataulussa. Kalibroinnit hoidetaankin tarvittaessa ripeästi, usein jo saman päivän aikana.
– Monesti laite tarvitaan jo seuraavaksi aamuksi. Pyrimme toimimaan niin, että asiakkaamme tuotantokatkokset olisivat mahdollisimman lyhyitä, Sinisalo sanoo. – Laitteen lähettäminen kalibrointiin ulkomaille vie paljon pidempään, tavallisesti jopa useamman viikon.
Joustavan toimintamallin ansiosta esimerkiksi lääkevalmistuksen ei tarvitse välttämättä pysähtyä ollenkaan, kun apteekin partikkelilaskurit ovat kalibroitavana.

Vahva asiantuntemus valttina
ReSiCalin laadun takeena on laaja osaaminen ja vahva asiantuntemus, joista pidetään huolta jatkuvalla kouluttautumisella.
– Viime vuonna kävimme laitevalmistajien kursseilla Briteissä ja Sveitsissä.
Monipuolinen osaaminen mahdollistaa laajan palvelutarjonnan. Yritys kalibroi mm. lämpötila-, kosteus- ja painemittareita, mikrobikeräilijöitä, hiilidioksidi- ja ilmavirtausmittareita sekä partikkelilaskureita. Olosuhdejärjestelmien antureita kalibroidaan myös asiakkaiden luona ympäri Suomea.
– Asiakkaamme ovat hyvin tyytyväisiä – kerran kun meille tulee asiakkaaksi, ei hevillä vaihda pois!
ReSiCalin sertifioitu ISO 9001 laatujärjestelmä on rakennettu täyttämään akkreditoidun laboratorion keskeiset laatuvaatimukset.
– Tulevaisuudessa haemme myös mitä todennäköisimmin joillekkin suureille ISO 17025 sertifioinnin Finaksen auditoimana.
ReSiCal Kalibrointi Oy
Fiskarsinkatu 7 A 2
20750 Turku
+358 44 5333 180
www.resical.fi