Siirry sisältöön
keskiviikko 22.7.2026 ☁️ 18° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Uutiset

Puhelinhuijarien soittoautomaatti piinaa Eurooppaa, mutta Suomeen se ei tehoa

Elisan tietoturvajohtaja Teemu Mäkela. Kuva Meeri Utti.

Suomessa huijauspuhelut on saatu kuriin, mutta muualla Euroopassa ongelma rehottaa. Elisan kehittämä huijauspuheluiden estoratkaisu on herättänyt myös ulkomaisten operaattorien ja viranomaisten kiinnostuksen. Suomessa Elisa on estänyt jo yli 23 miljoonaa huijauspuhelua vuodesta 2021 lähtien.

Puhelinhuijarit törmäsivät seinään heinäkuisena aamuna vuonna 2021, kun Elisa otti käyttöön kehittämänsä estoratkaisun. Ratkaisu esti suomalaisen matkapuhelinnumeron väärinkäytön huijauspuheluissa.

– Huijarit alkoivat soittaa tuttuun tapaan aamukahdeksalta, mutta luovuttivat muutamassa minuutissa, kun puhelut eivät yhdistyneet vastaanottajalle. Huijauspuheluiden osuus ulkomaanliikenteestä tippui 80 prosentista 3 prosenttiin, Elisan tietoturvajohtaja Teemu Mäkelä kuvailee.

Huijarit saivat yrityksiinsä uutta puhtia vuonna 2023 ottamalla käyttöön automaattisen soittojärjestelmän. Verkkoon saapuvien huijauspuheluiden määrä kasvoi, mutta se ei näkynyt suomalaisille, koska puhelut jäivät estoratkaisun haaviin.

Puhelinhuijarit siirtyvät muihin maihin ja kanaviin

Ulkomailla tilanne sen sijaan jatkuu tukalana. Monessa maassa kotimaisesta numerosta tulevaan puheluun ei enää uskalleta vastata. Elisan patentoitu estoratkaisu kiinnostaakin nyt ulkomaisia operaattoreita ja viranomaisia.

– Keskeinen tavoite on palauttaa luottamus kotimaiseen puhelinnumeroon. Suomen malli kiinnostaa ja olemme esitelleet sitä Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa yhdessä viranomaisten kanssa. Ratkaisulla on potentiaalia auttaa myös muita maita huijauspuheluiden estämisessä ja rikoshyödyn minimoinnissa, Mäkelä kertoo.

Kilpajuoksu huijarien kanssa jatkuu myös Suomessa. Koska suomalaisen numeron väärinkäyttö on estetty, soittavat huijarit nykyään ulkomaan suuntanumeroista. Lisäksi huijauksissa käytetään yhä enemmän tekstiviestejä ja pikaviestimiä. Elisa tutkii uusia keinoja, joilla estää huijareita tavoittamasta asiakkaita.

– Huijarit eivät lannistu, vaikka yksi työkalu viedään heiltä pois. Jatkamme palveluiden kehitystä ja tuomme saataville keinoja, joilla asiakkaat voivat varmistua, että puhelimen päässä on rehellinen toimija eikä huijari, Mäkelä päättää.

Elisan estämien huijauspuheluiden kehitys vuosittain

2021 (heinä-joulukuu): 8 miljoonaa

2022: 4,5 miljoonaa

2023: 7 miljoonaa

2024: 3,5 miljoonaa

2025 (tammi-huhtikuu): 0,7 miljoonaa

Jaa juttu
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa. Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.