Isoniitun Lintu Oy:n Pöytyälle suunnittelema broilerikasvattamon laajennushanke on nyt ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ohjelmavaiheessa.
Isoniitun Lintu Oy on toimittanut Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelma) broilerikasvattamon laajennushankkeesta. YVA-ohjelma on hankkeesta vastaavan esitys hankkeesta, sen vaihtoehdoista ja niiden todennäköisesti merkittävistä ympäristövaikutuksista sekä haitallisten ympäristövaikutusten lieventämistoimenpiteistä.
Isoniitun Lintu Oy suunnittelee broilerikasvattamon laajentamista noin 2 km Karinaisten kirkonkylän lounaispuolella Pöytyän kunnassa. Hanke sijoittuu nykyisten broilerikasvattamoiden välittömään läheisyyteen. Laajennusta suunnitellaan liittyväksi olemassa olevaan toimintaan, jolloin tilan muita toimintoja pystytään hyödyntämään myös toiminnan laajennustilanteessa.
YVA-ohjelmassa tarkastellaan Isoniitun Lintu Oy:n olemassa olevan broilerikasvattamon laajennukseen liittyen seuraavia vaihtoehtoja:
- Vaihtoehto 0 (VE0): Hankkeen toteuttamatta jättäminen. Nykyinen toiminta 205 000
- eläinpaikan broilerikasvattamolla jatkuu.
- Vaihtoehto 1 (VE1): Toimintaa laajennetaan 75 000 eläinpaikalla. Laajennuksen jälkeen
- yhteensä 280 000 eläinpaikkaa. Rakennetaan yksi uusi kasvattamohalli.
- Vaihtoehto 2 (VE2): Toimintaa laajennetaan 150 000 eläinpaikalla. Laajennuksen jälkeen yhteensä 355 000 eläinpaikkaa. Rakennetaan kaksi uutta kasvattamohallia.
Toiminnan laajenemisesta syntyvä lanta toimitetaan käsiteltäväksi Biolan Oy:lle. Nykyisen toiminnan tuottama lanta levitetään osin pelloille ja toimitetaan osin Biolan Oy:lle.
Yleisötilaisuus
Hanketta ja YVA-ohjelmaa esitellään avoimessa yleisötilaisuudessa tiistaina 12.8. klo 17.00-19.00 Pöytyän kunnan Kyrön toimipisteen valtuustosalissa (Kehityksentie 6, 21800 Kyrö). Yleisötilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteydellä. Osallistumislinkki julkaistaan ympäristöhallinnon verkkosivuilla osoitteessa www.ymparisto.fi/Isoniitun-Lintu-Oy-broilerikasvattamohanke-YVA
YVA-ohjelmaan voi ottaa kantaa 30.8.2025 asti
YVA-ohjelma on nähtävillä ympäristöhallinnon verkkosivuilla osoitteessa www.ymparisto.fi/Isoniitun-Lintu-Oy-broilerikasvattamohanke-YVA YVA-ohjelman paperiseen versioon voi kuulutuksen nähtävilläoloaikana tutustua Pöytyän kunnanviraston Kyrön toimipisteessä ja Riihikosken virastotalolla näiden aukioloaikojen puitteissa. Tieto kuulutuksesta julkaistaan myös Pöytyän kunnan nettisivuilla.
YVA-ohjelmasta voi esittää mielipiteitä kirjallisesti toimittamalla ne viimeistään 30.8.2025 sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi tai postitse osoitteeseen Varsinais-Suomen ELY-keskus, PL 236, 20101 Turku.
ELY-keskus antaa lausunnon YVA-ohjelmasta. Lausunnossa otetaan kantaa ohjelman laajuuteen ja tarkkuuteen. Lausunto julkaistaan yhteysviranomaisen verkkosivuilla www.ymparisto.fi/Isoniitun-Lintu-Oy-broilerikasvattamohanke-YVA




