Mentalisti Marko Poskiparta teki jotain, mitä harva yrittäjä uskaltaa: pysähtyi, katsoi peiliin ja kirjoitti kymmeniä sivuja siitä, mitä näki. Tavoitteena oli luoda brändikirja, mutta lopputulos olikin paljon syvällisempi. Siitä syntyi yrittäjän käytännön työkalu, jonka avulla Poskiparta kirkasti, kuka hän on esiintyjänä, yrittäjänä ja ihmisenä.
Monelle yrittäjälle brändikirja tarkoittaa logoa, värejä ja fontteja, ehkä slogan. Ja usein se jää lopulta vain tiedostoksi muiden joukkoon. Poskiparta lähti rakentamaan jotain laajempaa: työkalua, joka näkyy paitsi visuaalisessa ilmeessä, myös tavassa esiintyä, viestiä, myydä ja kohdata ihmiset.
Marko Poskiparta on turkulainen mentalisti ja yrittäjä, joka on pyörittänyt liiketoimintaansa tavalla tai toisella jo yli 15 vuoden ajan. Poskiparta istui alas ja kirjoitti sekä itsestään että yritystoiminnastaan 36 sivua. Ei vain siitä miltä logo näyttää tai mitä fonttia kotisivuilla käytetään. Vaan siitä, miten hän kävelee juna-asemalla. Miltä hän tuoksuu. Mitä lukivaikeus on hänelle antanut. Mitä tapahtuu, kun hän astuu lavalle. Mitä tapahtuu, kun hän astuu sieltä pois.
“Brändikirja ymmärretään yleensä sellaisena, että se on yrityksen ohjekirja työntekijöille,” Poskiparta sanoo. “Mä vein tän omasta mielestäni pidemmälle.”
Myötähäpeä omasta videosta havahdutti toimimaan
Kaikella tekemisellä on aloituspiste. Poskiparran kohdalla se oli video.
Hän katsoi omaa esiintymistraileriaan, jota käytettiin keikkojen markkinointiin, ja tunsi, kuinka häpeä nousi kasvoille. Videolla hyppi ylienerginen kaveri, joka tarvitsi joka väliin jonkun vitsin. Se ei ollut enää hän.
“Tämän päivän Marko Poskiparta on kaikkea muuta mitä se traileri antoi ymmärtää,” hän kertoo. “Se ei ole enää semmoinen seinille hyppivä kaveri, jonka on pakko olla hauska.”
Tämä on tuttu kokemus monelle yrittäjälle alasta riippumatta. Jossain vaiheessa huomaa, että se miten puhuu asiakkaille, miten esiintyy somessa tai miten hinnoittelee itsensä — on kerätty vähän sieltä täältä, kopioitu muilta. Oman tekemisen päälle on kasattu kaikennäköistä. Se voi toimia pitkäänkin, mutta jossain kohtaa oma ääni alkaa vaatia enemmän tilaa.
“Mä kopioin mitä muut tekee. Aluksihan se toimii ihan hyvin, kun aloittaa uuden harrastuksen mistä sitten tulee työ — mutta kun sitä tarpeeksi kauan tekee, ei ole omaa ääntä, omaa tyyliä, omaa tapaa esiintyä.”
Jotain piti tehdä. Mutta mitä?
Kirjoittaminen käynnisti prosessin
Poskiparta ei aloittanut brändikirjasta. Hän aloitti Jordan Petersonin kirjoituskurssista, jossa tehtävänä on pohtia: kuka minä olen ja mitä minä haluan?
Se tuotti kymmeniä sivuja ajatuksia, unelmia, pelkoja ja havaintoja. Osa siitä oli henkilökohtaista, osa ammatillista, osa sellaista, mikä ei koskaan päätyisi mihinkään julkiseen. Siitä hän alkoi siivoamaan ja typistämään. Lisäämään, poistamaan, muotoilemaan uudelleen.
Lopputuloksena syntyi 36 sivun dokumentti, jota hän kutsuu brändikirjaksi. Käytännössä se on kuvaus siitä, millaisen kokemuksen hän haluaa luoda ja miten sen pitää näkyä kaikessa tekemisessä.
Dokumentissa on väripaletti (tumman indigon sininen, lämpimät ruskeat ja beigen sävyt). On fonttimääritykset kotisivuille. On ohjeistus siitä, miten hän saapuu keikkapaikalle, mitä hän sanoo tilaajalle, miten hän ottaa aplodit vastaan ja miten hän lähtee kotiin.
Mutta siellä on myös muuta. Siellä on apina symboli, joka kuvastaa oveluutta, uteliaisuutta ja leikkisyyttä — ja kuvaus siitä, miten apina liikkuisi mentalistina, jos se saapuisi lavalle. Siellä on kuvaus hänen lukivaikeudestaan ja siitä, miten se lapsena pakotti hänet oppimaan lukemaan ihmisiä, koska kirjain sivulta ei sujunut. Siellä on myös henkilökohtaisempia huomioita: miten arki, hyvinvointi, ihmissuhteet ja oma sisäinen tasapaino tukevat sitä, millainen hän on lavalla.
Siellä on jopa keikka-asteikko nollasta kymmeneen — ei siksi, että täydellinen keikka (10) olisi tavoite, vaan siksi, että “6–7 on jo onnistuminen.”
Miksi tyttöystävä on brändikirjassa?
Tämä on kysymys, jonka moni yrittäjä voisi esittää. Ja Poskiparta käsittelee sen suoraan.
“Mun esiintyjäminä ei ole irrallinen rooli. Se kumpuaa siitä, kuka mä olen muutenkin ja miten mä elän.”
Se kuulostaa filosofiselta, mutta on käytännöllisesti hyvin perusteltua. Kyse on siitä, että esiintyjän työ ei tapahdu vain lavalla. Suuri osa siitä rakentuu lavan ulkopuolella: harjoittelussa, palautumisessa, terveydessä, ihmissuhteissa ja siinä, millaisessa yhteydessä ihminen on itseensä. Jos hän voi huonosti, se näkyy lavalla. Jos hän voi hyvin, sekin näkyy.
“Kaikki mitä mä teen tukee sitä kokonaisuutta. Ruokavalio, treeni, parisuhde ja muut ihmissuhteet — ne eivät ole irrallisia asioita liiketoiminnasta. Ne ovat osa sitä.”
Tämä on asia, josta monet yksinyrittäjät puhuvat kahvipöydässä, mutta harvoin kirjoittavat ylös. Poskiparta kirjoitti ylös.
400 tuntia — ja se on jo maksanut itsensä takaisin
Puolen vuoden aikana työhön kului arviolta noin 400 tuntia. Se on paljon yhdelle yrittäjälle, mutta Poskiparta näkee ajan ennen kaikkea investointina selkeyteen: siihen, että oma tekeminen, viestintä ja liiketoiminta kulkevat samaan suuntaan. Jos laskee sen 50 eurolla tunnilta, puhutaan 20 000 euron investoinnista omaan ajatteluun — vailla ulkopuolista konsulttia. (Lukuun ottamatta kollegaa Miika Korkattia, jonka kanssa sparrailtiin noin 20 tuntia ja joka myös suositteli alkuperäisen kirjoituskurssin.)
Onko se kannattanut? Viime vuoden liikevaihto oli 57 000 euroa. Tavoite on 100 000.
“Tää on maksanut itseään takaisin jo siinä, että tekeminen on nyt paljon selkeämpää. Aivosumu on vähentynyt, päätöksiä on helpompi tehdä ja uskon, että se näkyy myös liiketoiminnassa.”
Mutta taloudellista tuottoa konkreettisempi tulos on jotain muuta: hän on hyväksynyt uuden puolen itsestään lavalla. Hän ei enää pakota jokaiseen hetkeen vitsiä. Hän voi olla lavalla hiljaa, ottaa oman aikansa, antaa tilanteen hengittää.
“Aikaisemmin tuntui tosi vaikealta olla vaan hiljaa lavalla.”
Hän nostaa esiin myös yhden yllättävän yksityiskohdan: aplodit. Aiemmin hänen ensimmäinen reaktionsa oli poistua nopeasti. Nyt hän harjoittelee jäämistä siihen hetkeen, ottamaan kiitokset vastaan, ohjaamaan ne vielä takaisin yleisöön ja antamaan yleisölle aikaa reagoida ja tuntea juuri se hetki.
Mitä yrittäjä voi oppia tästä — vaikka ei olisi mentalisti
Poskiparran prosessi ei ole mentalismia varten. Se on metodi, joka toimii mille tahansa yksinyrittäjälle, jonka yritys on pitkälti hän itse.
- Kopiointi on hyvä aloituspiste, mutta oman äänen löytäminen ratkaisee pitkällä aikavälillä.
“Sillä pääsin tuonne kuudenkympin liikevaihtoon” — ihan OK tekeminen, ihan OK liikevaihto. Mutta se ei ole autenttista. Ja se näkyy ja kuuluu. Asiakkaat aistivat, kun tekijä ei ole täysin omana itsenään siinä mitä tekee.
- Brändi kumpuaa sisältä, ei ulkoa päin.
Väripaletti, fontit, logo — ne ovat loppupään asioita. Ensiksi pitää tietää, kuka olet. Mitä sinä — ei kilpailijasi, ei alasi normi, ei jonkun gurun ohje — oikeasti haluat? Poskiparta käytti Petersonin kirjoituskurssia tähän. Sinulla voi olla oma metodisi. Mutta työ on tehtävä.
- Brändikirja ilman käytäntöön viemistä on pelkkä paperi.
Poskiparta tekee keikan jälkeen joka kerta saman rituaalin: kolme asiaa missä onnistui, kolme missä voisi kehittyä. Hän suojelee aamupäivät, ennen kello 12 ei ole tapaamisia . Näin tärkeälle ajatustyölle jää tilaa. Strategia elää vain, jos sen vie kalenteriin ja rutiineihin.
- Oman identiteetin määritteleminen vaatii rohkeutta sanoa mitä EI ole.
Poskiparran mielestä tämä oli vaikein osuus koko projektissa. “Piti lähteä karsimaan, rehellisesti sanoa, että mä en nyt ole se pelle tai hauskuuttaja, jonka pitää koko ajan olla äänessä.” Se vaatii itsetuntemusta ja jonkin verran rohkeutta, koska se tarkoittaa luopumista joistakin mahdollisuuksista.
- Milloin on oikea aika?
“Se tulee sisältäpäin,” hän sanoo. “Jossain vaiheessa tuntuu siltä, että hommat polkevat paikallaan.” Hänen mukaansa tämä havahtuminen tulee hänelle noin kahden, kolmen vuoden välein. Mutta kukaan toinen ei voi kertoa sinulle milloin se on. Se täytyy tunnistaa itse.
Yksi lause 36 sivusta
Haastattelun lopussa Poskiparta sai tehtävän: tiivistä koko brändikirja — kaikki 36 sivua — yhteen lauseeseen.
Hän mietti hetken.
“Mä olen mentalisti, joka yhdistää psykologian, läsnäolon ja mysteerin sellaiseksi kokemukseksi, joka tuntuu henkilökohtaiselta ja jää porukan mieleen.”
Siinä se on. Puoli vuotta, 400 tuntia, 36 sivua — ja yksi lause, joka osuu kohdalleen.
Ehkä juuri siinä brändikirjan arvo lopulta on. Ei vain siinä, mitä paperille kirjoitetaan, vaan siinä, että yrittäjä joutuu katsomaan omaa tekemistään rehellisesti ja tekemään siitä tietoisempaa.
Marko Poskiparta on turkulainen mentalisti, taikuri ja yrittäjä.
Lisätietoja Mentalisti Marko Poskiparrasta.
