- Ota meihin yhteyttä jo nyt, sillä kannattaa ehdottomasti tulla juttelemaan. Neuvomme aina ja autamme mielellämme eteenpäin. Käydään yhdessä läpi liiketoimintaasi ja etsitään parhaat ratkaisut, joilla tähdätään hyvään kehitykseen ja vaurastumiseen, liiketoimintajohtaja Teemu Alanko kannustaa.
Hyvät yritykset, kaupallinen yhteistyö

On kolme tärkeää syytä, miksi pk-yritykset luottavat Someron Säästöpankkiin

Liiketoimintajohtaja Teemu Alanko hymyilee toimittajan kertomalle tarinalle eräästä yrittäjästä, joka kehui Someron Säästöpankissa saamaansa palvelua vuolain sanoin. Asiakkaiden kiitokset ja palautteet erinomaisesta palvelusta ovat pankille kunnia-asia, mistä pidetään kiinni.

Pankkien välinen kilpailu on Suomessa kovaa. Kun moni pankki sulkee konttoreitaan ja säännöstelee asiakkaille varattuja aikoja tai siirtää palvelujaan verkkoon, tekee Someron Säästöpankki aivan päinvastoin.

– Haluamme olla helposti tavoitettavissa. Siksi verkkosivuillamme on suorat numerot asiantuntijoillemme. Meille voi soittaa ja varata oman henkilökohtaisen palveluajan, jonka saa nopeasti. Ydintehtävämme on neuvoa ja auttaa asiakkaitamme heidän erilaisissa tarpeissaan, Teemu Alanko perustelee pankkinsa poikkeuksellista palvelutapaa.

Asiakkaan tarve etusijalla

Eerikinkadulle avattavan uuden palvelukonttorin myötä Someron Säästöpankki astuu turkulaisten ja lähiseutujen asiakkaidensa keskuuteen. Pk-yritykselle tai maatalouden harjoittajalle on välttämätöntä saada palvelua helposti ja viipymättä, sillä pankki on yksi yrityksen tukipilareista. 

– Meillä se on juuri näin. Yrityksillä ja yksityisasiakkaillakin on usein myös akuutteja tarpeita, jotka voivat liittyä varojen riittävyyteen, investointeihin, omistajanvaihdoksiin tai perhemuutoksiin. Siksi haluamme olla helposti tavoitettavissa. Henkilökohtainen keskustelu ja neuvonta ovat asiakkaillemme hyvin tärkeitä.

Ketteryys on sana, joka Someron Säästöpankissa tarkoittaa nopeaa päätöksentekoa asiakkaan asioissa. Se tarkoittaa myös joustavuutta ja tukena olemista erilaisissa tilanteissa. 

– Olemme kiinnostuneita yrittäjän liiketoiminnasta, ja henkilökohtaisten keskustelujen myötä ymmärrämme sitä. Siksi kykenemme auttamaan yritystä pääsemään eteenpäin ja vaurastumaan. Pankkina haluamme olla tukemassa yrityksen liiketoimintaa, Teemu Alanko selvittää syitä, miksi yrittäjät ovat tulleet mielellään asiakkaiksi ja suositelleet pankkia muillekin. 

Asiantuntijuutta vaikeinakin aikoina 

Pankkeja pidetään yleensä kylminä ja kankeina kumppaneina, mutta Someron Säästöpankki koetaan asiakaskunnassa inhimillisenä, kuuntelevana ja avuliaana. Nyt ajat ovat monin tavoin haastavat, joten henkilökohtainen neuvonta on Teemu Alangon mielestä entistäkin tärkeämpää.

– Koemme oman työmme merkitykselliseksi. Asiakkaidemme hyvän kokemuksen ja suosittelun takia olemme kasvaneet ja kaksinkertaistaneet volyymimme yrityspuolella kahden viime vuoden aikana. Olemme toimineet jo 140 vuotta itsenäisenä ja selvisimme 1990-luvun lamastakin. Nyt meillä on 13 pankkikonttoria ja reilu 100 työntekijää, joille haluamme olla hyvä työnantaja, kuten haluamme olla asiakkaillemme luotettava ja asiantunteva yhteistyökumppani.

Vaikka pankki palvelee monin tavoin verkkosivujenkin kautta, haluaa Teemu Alanko kannustaa jokaista yrittäjää:

– Ota meihin yhteyttä jo nyt, sillä kannattaa ehdottomasti tulla juttelemaan. Neuvomme aina ja autamme mielellämme eteenpäin. Käydään yhdessä läpi liiketoimintaasi ja etsitään parhaat ratkaisut, joilla tähdätään hyvään kehitykseen ja vaurastumiseen.

Someron Säästöpankki

Eerikinkatu 26 3. krs

20100 Turku

Konttori ma-pe 10–16.30

Asiakaspalvelu 050 571 0207

Asiantuntijat ajanvarauksella klo 10–18

Ks. suorat puhelinyhteydet verkkosivuiltamme

Konttorit Varsinais-Suomessa:

Kemiönsaari, Marttila, Perniö, Salo, Somero, Turku ja alkuvuodesta Loimaa

https://www.saastopankki.fi/fi-fi/pankit-ja-konttorit/someron-saastopankki