Siirry sisältöön
keskiviikko 22.7.2026 ☁️ 18° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Nimitykset

Olli Kaureesta Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja

Olli Kaure nimitettiin Akavan Erityisalojen toiminnanjohtajaksi.

Akavan Erityisalojen toiminnanjohtajaksi on nimitetty Olli Kaure 1.5.2025 alkaen. Kaure on työskennellyt liiton palveluksessa vt. toiminnanjohtajana ja kehitysjohtajana.  

– Akavan Erityisalojen hallitus valitsi yksimielisesti Olli Kaureen liiton toiminnanjohtajaksi  jatkamaan liittostrategiamme viitoittamaa tavoitteellista ja jäsenlähtöistä kehitystyötä, kertoo hallituksen puheenjohtaja Pasi Hario

– Toiminnanjohtajaksi haettiin ihmisten johtajaa, jolla on halu kehittää ja kehittyä sekä valmius edelleen vahvistaa ja ylläpitää Akavan Erityisalojen vahvaa roolia hyvän työelämän rakentajana.

– Ammattiliittoja haastetaan nyt yhteiskunnassamme monelta suunnalta. Uskomme, että Olli Kaure pystyy vastaamaan näihin haasteisiin. Hän on vt. toiminnanjohtajana johtanut Akavan Erityisaloja tavoitteellisesti ja tuloksellisesti hyvässä yhteistyössä henkilöstön ja jäsenyhdistystemme kanssa, Hario arvioi. 

Olli Kaure kertoo jatkavansa Akavan Erityisalojen johdossa innostuneena.

– Olen kiitollinen, että saan olla osa Akavan Erityisalojen hyvän työelämän rakentajien joukkoa, Akavan Erityisalat on vahva yhteisö, joka työskentelee tavoitteellisesti jäsenten hyväksi. Tämä työ jatkuu yhteistyössä kaikkien yhteisön toimijoiden kanssa, Olli Kaure sanoo.  – Tavoitteena on aiempaakin vahvempi edunvalvonta ja vaikuttamistyö, mikä edellyttää myös innovatiivisuutta ja uusien toimintatapojen luomista reagointina muuttuvaan toimintaympäristöön, Kaure sanoo.

Jaa juttu
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa. Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.