Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtajaksi on valittu Olli Heikkilä.
Nimitykset

Olli Heikkilä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtajaksi

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtajaksi on valittu Olli Heikkilä. Hän siirtyy Wirvoitusjuomatehtaan tehtävään Olvin markkinointijohtajan paikalta. Heikkilällä on erittäin pitkä kokemus panimoteollisuudesta Olvin johtoryhmän jäsenenä sekä markkinoinnin ja brändien parissa. Heikkilä aloittaa tehtävässään viimeistään 19.3.2024.

”Olen erittäin innoissani ja otettu valinnasta Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtajaksi. Wirvoitusjuomatehdas on tunnettu korkeasta laadusta, kiinnostavista ja maistuvista tuotteista sekä virkeän haastajan asemasta suomalaisessa juomateollisuudessa. Erityisesti minua innostaa kuitenkin yhtiön jatkuva halu kehittyä, kasvaa vastuullisesti ja myös vähän rikkoa rajoja. Vahva suomalaisuus ja paikallisuus yhdistyvät tunnettuihin brändeihin – tätä työtä haluan aktiivisesti jatkaa ja kehittää. Samalla haluan kiittää myös Olvia ja kaikkia olvilaisia pitkästä, yli 30 vuoden yhteisestä taipaleesta. Kyseessä on todella hieno juomayhtiö, josta on ilo siirtyä toisen todella arvostamani yhtiön Kukoksi”, Heikkilä toteaa.

Neljän laitilalaisen kaveruksen vuonna 1994 perustama Wirvoitusjuomatehdas on kasvanut Suomen neljänneksi suurimmaksi panimoksi ja Pohjoismaiden suurimmaksi pienpanimoksi. Wirvoitusjuomatehtaan tavoitteena on hakea kasvua ja noin 850 Tehtaanomistajan omistusten arvonnousua vuosiksi eteenpäin.

”Olen kovin iloinen, että saimme Ollin kaltaisen alan rautaisen ja kokeneen osaajan tehtaan johtoon. Ollin kokemus on hyvin kokonaisvaltainen panimoteollisuudesta ja uskon, että hän tuo ammattitaitoisen ja inhimillisen johtamisen lisäksi näkemystä, vauhtia ja luovuutta Wirvoitusjuomatehtaan kehittämiseen. Juuri niitä piirteitä, joita itse haluamme vaalia. Tähtäämme vastuulliseen kasvuun ennen kaikkea sen takia, että näemme juomateollisuudessa tarpeen Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kaltaiselle aidosti suomalaiselle toimijalle, joka ponnistaa vahvasta paikallisuudesta ympäri Suomen ja myös maailman markkinoille. Ja aina pilke silmäkulmassa uusia oivalluksia etsien”, kertoo Wirvoitusjuomatehtaan hallituksen puheenjohtaja Totti Salko.

Heikkilä seuraa toimitusjohtajan tehtävässä Lauri Sipposta, joka jätti tehtävänsä joulukuussa 2023. Yhtiön väliaikaisena toimitusjohtajana on toiminut Rami Aarikka, joka jatkaa merkittävänä omistajana yhtiön hallituksessa.