Joulu
Kello 14 lähtee liikkeelle jouluinen koirakulkue Myllyn länsipäädystä. Avajaispäivän lasershow valaisee iltataivaan kello 19 alkaen. Parhaat näkymät löytyvät Myllyn Finnkinon päädystä, jossa osa parkkipaikoista rajataan katselualueeksi.
Uutiset

Myllyn Joulunavaus 4.12. sunnuntaina: luvassa lasershow ja koirien tonttukulkue

Kauppakeskus Mylly avaa joulun sunnuntaina 4. joulukuuta. Ensimmäistä kertaa Myllyn historiassa avausta juhlistetaan perinteisen ilotulituksen sijaan komealla lasershowlla. Luvassa on muutenkin uusia elämyksiä: koirat ovat vallanneet tonttukulkueen eikä joulupukin sivukonttorikaan ole ihan perinteisimmästä päästä. 

– Myllyn joulunavaus on tärkeä perinne monelle asiakkaallemme. Siksi haluamme tänä vuonna toteuttaa sen entistäkin ihmeellisemmin. Lasershow tulee olemaan ilmiömäinen visuaalinen kokemus, tonttukulkue saattaa haukkua katsojat ja joulupukin paja näyttää ihan joltakin muulta kuin vanhoissa satukirjoissa, kertoo markkinointipäällikkö Mira Färm.

Avajaispäivän lasershow valaisee iltataivaan kello 19 alkaen. Parhaat näkymät löytyvät Myllyn Finnkinon päädystä, jossa osa parkkipaikoista rajataan katselualueeksi.

– Lasershow korvaa perinteisen ilotulituksen ja on parempi vaihtoehto myös luonnolle, koirakamuille ja muille eläimille. Paikalle odotetaan paljon katsojia, joten kannattaa tulla ajoissa.

Haukkua kerrakseen klo 14 alkaen

Koiria ei tarvitse jättää kotiin päivälläkään, sillä kello 14 lähtee liikkeelle jouluinen koirakulkue Myllyn länsipäädystä.

– Tänä vuonna Mylly kutsuu mukaan myös monille niin tärkeät perheenjäsenet eli koirat. Avajaispäivän tonttukulkueeseen ovat tervetulleita kaikki koirat, jotka tulevat toimeen toistensa kanssa. Kannustamme osallistujia pukeutumaan jouluisasti! 50 ensimmäistä saa muistoksi Myllyn Mustin ja Mirrin tarjoaman pienen lahjapussin, sanoo Mira Färm.

Koirakulkueesta löytää lisätietoja Facebookista, jossa on Joulun ihmeellisin raisiolainen koirakulkue -tapahtuma.

Joulu

Joulupukin sivukonttori yllättää – askartele itsekin

Myllyn toisessa kerroksessa kirjaston vieressä avautuu Joulupukin paja, jossa voi vierailla ja askarrella jouluun asti joka päivä. Joulupukki on tonttuineen tavattavissa viikonloppuisin ja joulunalusviikolla myös arkisin.

– Haluamme kannustaa jokaista tekemään joulustaan omintakeisen. Joulupukin paja on siksi sisustettu ihmeellisesti, ja se yllättää varmasti. Jos Joulupukkia ei ehdi tai tohdi tavata, voi kirjeensä tiputtaa Ihmeelliseen postilaatikkoon, josta kirjeet kulkeutuvat Korvatunturille. Ei kannata hämmästyä, jos postilaatikko vastaa äänin ja valoin, vinkkaa Mira Färm.

Shuffle-tanssista Lucia-kulkueeseen

Marraskuussa Myllyyn haettiin nettisivujen ja somekanavien kautta esiintyjiä, jotka elävöittävät kauppakeskuksen käytäviä joulukuun alusta jouluun asti. Luvassa on muun muassa shuffle-tanssia ja musiikkia laidasta laitaan.

– Kannustamme kaikkia ideoimaan yhdessä meidän kanssamme, mikä tekee joulun ihmeellisimmän raisiolaisen kauppakeskuksen ja miten jokainen voi tulla osaksi sitä. Tarjosimme taitaville harrastajille tilaisuuden esiintyä, ja näistä esityksistä saamme joulukaudella nauttia, kertoo Mira Färm.

Lucian päivänä eli 13. joulukuuta Myllyssä nähdään ja kuullaan Lucia-neidon kulkue. Esiintyjät ovat Kuloisten ala-asteen 1.–3-luokkalaisia sekä eskarilaisia.

Apua tarvitseville Operaatio Ruokakassin keräyksellä

Erityisesti jouluna muistetaan vähävaraisia lapsia ja perheitä. Kauppakeskus Mylly on yksi Operaatio Ruokakassin keräyspaikoista.

– Avun tarve on kasvanut, ja mekin halusimme omalta osaltamme olla mukana keräyksessä. Myllyntorilla on joulukuusi, josta voi noutaa lapsen lahjatoiveen. Lahjan hankittuaan sen voi toimittaa takaisin infopisteelle, josta se toimitetaan toiveen esittäjälle, kertoo Mira Färm.

Myllyssä on myös muita tapoja luoda joulumieltä. Turun Hopen lahjakeräykseen voi osallistua toimittamalla lahjoja Leluliike Casagrandeen. Prismassa järjestetään Joulupuu-keräys lapsille ja nuorille. Musti ja Mirri on mukana Suomen Löytöeläinten Kummit ry:n keräyksessä, jonka avulla hankitaan joululahjoja kodittomille ja vähävaraisten lemmikeille. 

Joulun ykköskohde Varsinais-Suomessa

Toimitusjohtaja Mari Hantula ennakoi joulumyynnistä vilkasta.

– Odotamme joulua positiivisin mielin. Uskomme, että Kauppakeskus Mylly tulee olemaan varsinaissuomalaisten joulun ykköskohde myös tänä vuonna. Liikkeemme ovat valmiina palvelemaan laajennetuin aukioloajoin, ja tapahtumia ja touhua on mietitty ilahduttamaan kävijöitämme, kertoo Mari Hantula.

Kauppakeskus Myllyn joulu:

  • Joulunavaus 4.12.
    • koirakulkue klo 14
    • lasershow klo 19
  • Joulupukin paja avoinna joka päivä
    • Joulupukki tavattavissa pajalla
      • 4.12. klo 12–18
      • 10.–11.12. klo 12–18
      • 17.–18.12. klo 12–18
      • 19.–23.12. klo 15–19
  • Koko joulukauden ohjelma: https://www.kauppakeskusmylly.fi/joulu/tapahtumat