Kuvassa vasemmalta Markus Souru, Sarianna Liiri ja Jussi Pohto
Nimitykset

Muutoksia OmaSp:n johdossa

Varatoimitusjohtaja ja yritysasiakasliiketoiminnan johtaja Pasi Turtio on jäänyt pois OmaSp:n palveluksesta.

Asiakasliiketoiminnan edustajana OmaSp:n johtoryhmässä aloittaa Markus Souru. Souru on toiminut OmaSp:n palveluverkoston johtajana joulukuusta 2023 lähtien vastuullaan henkilöasiakkaat, pienyritykset ja palveluverkosto. Hän on toiminut OmaSp:n aluejohtajana vuodesta 2018 lähtien. Sourulla on mittava kokemus pankkialalta 25 vuoden ajalta erilaisissa johto- ja esihenkilötehtävissä.

Yritysasiakasliiketoiminnan johtajana aloittaa Jussi Pohto. Hän on työskennellyt OmaSp:n aluejohtajana vuosina 2014–2019 ja palasi OmaSp:lle joulukuussa 2023 yrityspankin kehitysjohtajan tehtävään. Yhtiön varatoimitusjohtajaksi on nimitetty Sarianna Liiri. Hän on toiminut OmaSp:n johtoryhmässä vuodesta 2015 lähtien ja talousjohtajana vuodesta 2018 lähtien vastuullaan talous, treasury ja HR.  

”On ollut etuoikeus tehdä yhteistyötä Pasi Turtion kaltaisen pankkialan ammattilaisen kanssa lähes parinkymmenen vuoden ajan. Pasi on ollut rakentamassa OmaSp:tä ensi hetkistä lähtien paikallisesta pankista valtakunnalliseksi menestyväksi toimijaksi ja Helsingin pörssin päälistan yhtiöksi. Kiitän Pasia lämpimästi hänen merkittävästä työpanoksestaan OmaSp:n menestyksen eteen”, kertoo toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi.

”Nämä uudet nimitykset ovat hieno osoitus siitä, että meillä on vahvaa ja monipuolista osaamista OmaSp:n organisaatiossa. Olen iloinen, että jokainen otti innolla uudet haasteet vastaan ja pääsemme jälleen viemään tekemistämme seuraavalle tasolle varmistaaksemme tulevan menestyksemme ja kilpailukykymme myös tulevaisuudessa”, päättää Sydänlammi.