Uutiset

Miten teen rahaa osakesäästötilillä -kirja antaa käytännön neuvoja sijoittamiseen

Piensijoittajalle tarkoitettu opas Miten teen rahaa osakesäästötilillä on tehty turkulaisvoimin. Kirja on Suomen ensimmäinen osakesäästötilin hyödyntämiseen keskittyvä sijoitusaiheinen kirja.

Korona on aiheuttanut säästämisen ja sijoittamisen buumin. Suomessa lisävauhtia tähän trendiin on tuonut vuonna 2020 alkanut mahdollisuus avata osakesäästötili.

Viime kesäkuussa osakesäästötilejä oli avattu jo yli 200 000 kpl ja samaan aikaan osakesäästäjien määrä oli Suomessa kivunnut yli 900 000 hengen. Monet osakesäästötilin avaajista ovat nuoria. Noin kaksi kolmasosaa on alle 40-vuotiaita.

Osakesäästötilille ostetaan itse suoraan pörssiosakkeita. Osakkeiden valintaan tarvitaan näkemystä ja tietoa. Nyt sitä tietoa on tarjolla uudessa, varta vasten osakesäästötilin käyttöön keskittyvässä sijoituskirjassa.

– Kirja ei rakenna pilvilinnoja vaan neuvoo käytännössä, miten osakesäästötiliä kannattaa käyttää. Kirjassa on mukana mm. osakesäästötilin käytön pikaopas ja valmiit ideatason mallisalkut. Teosta varten on tehty tarkkaa osakepoimintaa. Opus esittelee 40 mielenkiintoista suomalaista pörssiyhtiötä, joita kannattaa seurata sijoitusmielessä, kertoo kirjan toimittaja, turkulainen Pauli Komsi.

Jokaisesta kirjaan valitusta yhtiöstä on tehty neljän sivun mittainen faktaesittely, jossa on mukana mm. talousluvut kolmelta viime vuodelta, yrityksen osinkopolitiikka ja pörssiyhtiön tulevaisuuden strategia.

Komsi kertoo, että kirja on suunnattu säästäjille, aloittaville sijoittajille, osakesäästötilin avaajille, rahastosijoittamisesta osakesijoittajaksi siirtyville sekä kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneet suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeista.

Sijoituskirjan esittelyssä ovat mukana mm. Harvia, Olvi, Nordea, Nokia, Fortum ja Elisa sekä Marimekko, Fiskars ja kasvuloikan tehnyt Kossuosake.

Kirjan kirjoittaja on toimittaja, yrittäjä ja osakesäästäjä Pauli Komsi. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus pörssikaupasta ja säästämisestä. Komsi on urallaan tehnyt artikkeleita mm. Kalevaan, Maaseudun Tulevaisuuteen, Nykypäivään, Pohjalaiseen, Taloussanomiin, Tekniikka & Talous -lehteen ja Turun Sanomiin.

Kirjan on kustantanut turkulainen Kustannusyritys Sanalinna.