Kuva pixabay
Uutiset

Mistä apua, jos tulee huijatuksi netissä?

Mitä tehdä ihan ensimmäiseksi, kun huomaa tai epäilee tulleensa huijatuksi netissä? Mistä huijatuksi tullut voi saada apua niin teknisiin, taloudellisiin kuin mielen hyvinvoinnin kysymyksiin?

Verkossa huijatuksi joutuminen ei ole leikin asia. Uhri voi menettää rahansa tai henkilökohtaisia, arkaluonteisia tietoja. Rikoksen uhri voi menettää myös mielenrauhansa ja turvallisuuden tunteensa. Vahinkojen minimoimiseksi täytyy toimia nopeasti.

“Huijauksen kohteeksi joutuminen on vakava asia, joka voi aiheuttaa sekä taloudellista että henkistä haittaa. On tärkeää tiedostaa, että apua on saatavilla monipuolisesti – tekniseen tukeen, talouden turvaamiseen ja mielen hyvinvointiin. Nopealla toiminnalla voidaan estää vahinkojen paheneminen ja tukea huijauksesta palautumiseen”, kertoo tietoturva-asiantuntija Roni Kokkola.

Suomalaiset menettivät vuonna 2024 verkkohuijauksissa yli 84 miljoonaa euroa, mikä on 70 % suurempi summa kuin edellisenä vuonna. Kaikki toimet huijausten ehkäisemiseksi ovat nyt tarpeen. Myös huijauksen uhrit tarvitsevat apua, sillä moni kokee häpeää, pelkoa tai epävarmuutta taloudellisten menetysten ohessa.

Tietoverkkopetosrikollisuus vuonna 2024 poliisin silmin – Poliisi

Vuonna 2024 Digi- ja väestötietoviraston julkaisemassa Digiturvabarometrissa on tarkasteltu kansalaisten kokemuksia digitaalisen turvallisuuden tilasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Tutkimuksesta ilmenee, että suomalaisten luottamus digipalveluiden ja -laitteiden turvallisuuteen on heikentynyt verkkorikollisuuden yleistymisen seurauksena. Tutkimukseen vastanneista 55 % kokee melko tai erittäin paljon huolta digihuijauksista.

Digiturvabarometri: Verkkorikollisuus on laskenut luottamusta digimaailmaan, mutta siitä huolimatta siedämme hyvin muuttunutta uhkatilannetta

EU-komission marraskuussa 2024 toteuttaman kuluttajakyselyn mukaan lähes 30 % suomalaisista on törmännyt verkkohuijauksiin. EU:ssa luku on keskimäärin 45 %.

Euroopan komission kuluttajaraportti: Luottamus tuotteiden turvallisuuteen on vahvaa, mutta verkkokaupassa on edelleen riskejä

Toimi näin jos tulit huijatuksi:

  • Ota viipymättä yhteys pankkiisi, jos olet tehnyt huijauksen perusteella maksun, rikollinen on päässyt verkkopankkiisi tai saanut maksukorttitietosi käsiinsä.
  • Tee rikosilmoitus poliisille. Voit tehdä sähköisen rikosilmoituen verkossa.
  • Voit ilmoittaa asiasta myös Kyberturvallisuuskeskukselle.
  • Jos henkilötietojasi on viety, tutustu Tietovuoto-oppaaseen Suomi.fi:ssä.

Tee rikosilmoitus poliisille

Ilmoita tietoturvaloukkauksesta Kyberturvallisuuskeskukselle

Ohjeet tietovuodon uhrille

Et ole yksin!

Jos joudut huijauksen uhriksi, sinun on hyvä tietää, että et ole yksin. Apua ja tukea on saatavilla – sekä käytännön asioiden hoitamiseen että omien tunteiden käsittelyyn. Jo se, että voit puhua asiasta luotetulle ihmiselle, voi helpottaa oloasi. Myös monilla viranomaisilla ja järjestöillä on koulutettuja neuvojia, joiden puoleen voit kääntyä matalalla kynnyksellä. Oikea-aikainen tuki auttaa jaksamaan, palauttamaan luottamuksen ja ehkäisee uusien huijausten riskiä.

Kaikkia huijauksia ei kuitenkaan voida estää. Silloin tuki ja neuvot ovat tarpeen.

Säästöjen menettäminen, velkaantuminen, pikavippikierre ja luottotietojen menetys ovat tavallisia taloudellisia seurauksia. Romanssihuijauksen uhriksi joutunut menettää samalla myös tärkeäksi kokemansa ihmissuhteen.

Huijatuksi joutuminen voi aiheuttaa vakavia psyykkisiä, sosiaalisia ja terveydellisiä seurauksia, kuten esimerkiksi yksinäisyyttä, häpeää, syyllisyyttä ja ahdistusta. Terveydelliset seuraukset voivat näkyä vaikkapa masennuksena, itsetuhoisuutena, psykosomaattisina oireina tai päihteiden käytön lisääntymisenä.

Hae tukea jaksamiseen

Jos asian selvittely käy yli voimiesi, keskusteluapua voit hakea esimerkiksi seuraavilta tahoilta:

Rikosuhripäivystys

Mieli ry:n kriisipuhelin

Kirkon keskusteluapu

Hyvinvointialueesi sosiaali- ja kriisipäivystys

Apua saat myös työterveydestä tai hyvinvointialueesi sosiaali- ja terveyskeskuksesta.

Perjantaisin julkaistavassa Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen viikkokatsauksessa jaetaan tietoa ajankohtaisista kyberilmiöistä. Tällä viikolla muistutamme lisäksi ylläpitäjiä DNS:stä huolehtimisesta. Mukana myös OTKES:in raportti Helsingin tietomurrosta, päivitetty ohje tietoturvallisuuden arviointilaitosten toiminnasta ja näkökulmia viimeviikkoisesta pilvipalvelujen kriteeristöt ja arviointi -tilaisuudesta. Tälläkin viikolla kerromme myös ajankohtaisista huijauksista.