Korvaus maksetaan myyjille, varastotyöntekijöille ja toimihenkilöille eri puolilla Suomea. Valtaosalle lidliläisistä korvausta maksetaan 200 euroa. Alle kymmenen viikkotyötuntia tekeville työntekijöille ja alle neljän kuukauden työsuhteissa korvaus on sata euroa.
Uutiset

Lidl maksaa työntekijöilleen inflaatiolisän

Kotitalouksien kulut ovat nousseet vauhdilla inflaation ja energiakriisin myötä. Lidl on päättänyt tukea työntekijöitään vaikeassa taloudellisessa tilanteessa kahdensadan euron ylimääräisellä kertakorvauksella.

Lidl maksaa työntekijöilleen tammikuussa kertakorvauksen vallitsevan vaikean taloustilanteen vuoksi. Korvaus maksetaan myyjille, varastotyöntekijöille ja toimihenkilöille eri puolilla Suomea. Valtaosalle lidliläisistä korvausta maksetaan 200 euroa. Alle kymmenen viikkotyötuntia tekeville työntekijöille ja alle neljän kuukauden työsuhteissa korvaus on sata euroa. Kyseessä on normaalin palkan päälle maksettava kertamaksu, joka maksetaan tammikuussa 2023.

– Kuulemme työntekijöiltämme huolta yleisestä hintojen ja kulujen noususta. Halusimme reagoida näihin viesteihin konkreettisella tavalla ja tukea kaikkia työntekijöitämme tasapuolisesti, Lidlin henkilöstöjohtaja Päivi Ben Ammar kertoo.

Tänä jouluna myös henkilöstön perinteisen joulumuistamisen summa on tuplattu, ja inflaatiolisä maksetaan tämän lisäksi.  

– Tuntui, että tänä vuonna perinteinen joulumuistaminen ei riitä, Ben Ammar sanoo.

Verohelpotukset olisivat tervetulleita Keski-Euroopan malliin

Työnantaja voi antaa kaikille työntekijöille tasapuolisesti lahjoja verotta enintään sadan euron arvosta vuodessa. Työntantajan maksama erillinen korvaus on ennakkopidätyksen alaista tuloa.

Jo koronapandemian aikaan joissakin Keski-Euroopan maissa työntekijöiden ylimääräistä palkitsemista tuettiin verohelpotuksilla. Nyt tämän kaltaisia käytäntöjä on otettu käyttöön esimerkiksi Saksassa yleisen hintatason nousun vuoksi. Suomessa vastaavia ratkaisuja ei ole vielä nähty.  

– Olisi toivottavaa, että tällainen työntekijöiden ylimääräinen palkitseminen ja sitoutumisesta kiittäminen tehtäisiin kannustavaksi ja joustavaksi myös Suomessa. Meille tämä on ensisijaisesti panostus henkilöstön hyvinvointiin, mutta laajemmassa käytössä tällaisella ratkaisulla olisi merkitystä myös ostovoiman näkökulmasta, Ben Ammar jatkaa.