Sivustamon liiketoiminta siirtyi osaksi Louhos Groupia. Kahden turkulaisen digitoimiston tarina jatkuu nyt yhdessä.
Artikkelit Uutiset

Kilpailijalounailta samaan johtoryhmään

Iiro Junnila ja Arttu Arojoki söivät lounaita yhdessä muutaman vuoden ajan. Kilpailijoina. Positiivisessa hengessä, mutta silti – eri joukkueissa.

Sitten jotain muuttui.

Loppuvuodesta 2025 ajatus liiketoimintojen yhdistämisestä alkoi kypsyä, ja 1. huhtikuuta 2026 se tuli voimaan: Sivustamon liiketoiminta siirtyi osaksi Louhos Groupia. Kahden turkulaisen digitoimiston tarina jatkuu nyt yhdessä.

Miksi yhdistyminen kannattaa — ja miksi se pelottaa

Moni yrittäjä tunnistaa tilanteen: löydät alalta jonkun, jonka kanssa klikkaa hyvin. Jaatte kokemuksia, haastatte toisianne, ehkä “vähän” kisailette. Yhteistyön seuraava askel tuntuu isolta ja epäselvältä, joten yhteistyö jää sille tasolle.

Junnila ja Arojoki ottivat askeleen tasolle joihin harva uskaltaa — ja neuvottelut sujuivat yllättävän jouhevasti. Ei pitkiä juridisia vääntelyjä, ei tunnekuohuja omistajuudesta. Luotto oli kohdillaan niin vahvasti, että vanhat vuokrasopimukset irtisanottiin jo ennen kuin sopimus liiketoimintasiirrosta oli naulattu lukkoon.

Vaikka tämä ei lähtökohtaisesti ole suositeltava tapa toimia, se kertoo jotain olennaista: kun arvot ja ihminen sopivat, prosessi seuraa perässä.

Louhos Groupin osakkaat Petteri Poukka, Esko Junnila, Arttu Arojoki ja Iiro Junnila katsastamassa uuden yhteisen toimistonsa tiloja Saippua Centerissä, Iso-Heikkilässä.

Roolit selkeiksi — päätöksenteko helpottuu

Yksi kasvavien yritysten klassinen ongelma on epäselvä johtajuus. Kuka päättää mistäkin? Kuka vastaa mistäkin?

Yhdistymisen myötä Louhos Group ratkaisi tämän tarkalla roolijaolla:

  • Iiro Junnila jatkaa toimitusjohtajana ja pääomistajana
  • Arttu Arojoki vastaa verkkosivuliiketoiminnasta operatiivisena johtajana — nyt ylläpidossa on yhteensä noin 1 500 verkkosivustoa
  • Petteri Poukka jatkaa sisältöjohtajana
  • Esko Junnila ottaa teknologiajohtajan roolin, vastuullaan modernit verkkopalvelut ja tekoälyratkaisut

Kun jokaisella on oma selkeä tonttinsa, päätöksenteko nopeutuu.

Kassarohkeus — kasvun todellinen mittari

Yhdistyminen ei ole vain tarina onnistuneesta kumppanuudesta. Se on myös esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun yrittäjä uskaltaa toimia pelon sijaan kassansa ehdoilla.

Louhos Group ja Sivustamo ovat molemmat kasvaneet viime vuosina määrätietoisesti liiketoimintakauppojen kautta, mutta näin suurta peliliikettä ei ole kumpikaan yritys aiemmin tehnyt. Järjestelyn jälkeen henkilöstöä on 35 ja liikevaihto lähestyy 4 miljoonaa euroa.

Pointti ei ole pelkästään se, että kasvuhaluinen yritys kasvaa. Vaan se, että rohkeita liikkeitä tehdään juuri silloin, kun muut odottavat. Tällä hetkellä monet yritykset säästävät eivätkä uskalla hakea kasvua markkinoinnilla, joten ne jotka uskaltavat, saavat tilaa.

Mitä tästä voi oppia yrittäjänä

Louhoksen ja Sivustamon tarina tiivistyy muutamaan ajatukseen, jotka on helppo todeta mutta vaikea toteuttaa:

Hakeudu samanhenkisten ihmisten seuraan. Vertaistuki ja sparraus eivät ole pehmeitä juttuja, niistä voi seurata isojakin asioita. Tässä tapauksessa lounastapaamiset kilpailijan kanssa johtivat 4 miljoonan euron yhteisyritykseen.

Etsi kumppani ennen kuin tarvitset. Luottamus rakentuu ajan kanssa. Junnila ja Arojoki olivat rakentaneet sen jo vuosia ennen kuin yhdistyminen tuli ajankohtaiseksi.

Tee rohkeita liikkeitä kassasi ehdoilla. Syksyllä Louhos aikoo jatkaa kasvustrategian mukaisia ostoja kurinalaisesti mutta uskaltaen.

Vappuviikolla osakkaat muuttavat yhteiseen toimistoon Saippua Centeriin Turussa. Elokuussa juhlitaan Louhoksen 10-vuotista taivalta sekä Sivustamon 20-vuotista historiaa BisnesBakkanaalit-tapahtumassa, jossa menosta vastaa muun muassa 20-vuotista euroviisumestaruuttaan juhlistava Lordi!

Ei huono lopputulos kilpailijalounaille.

Louhos Groupin osakkaat Petteri Poukka, Iiro Junnila, Arttu Arojoki ja Esko Junnila ovat innoissaan kahden digitoimiston yhdistymisestä.