Asumismenojen nousua ajaa energian kallistuminen. Tästä syystä asumismenojen kehitys riippuu pitkälti asumis- ja lämmitysmuodosta. Erityisen koville joutuvat omakotitaloasujat. – Energian hintakriisissä […]
Uutiset
Lokakuussa valitaan ensimmäistä kertaa ”Suomen vastuullisin tuote” – yritykset voivat ilmoittaa tuotteensa kilpailuun 15.9. saakka
Yritykset voivat hakea mukaan Suomen vastuullisin tuote -kilpailuun Suomen markkinoilla jo olevilla, kuluttajille suunnatuilla tuotteillaan 15. syyskuuta saakka osoitteessa ostavastuullisesti.fi/yrityksille. […]
Väitöstutkimus: Aivojen sisäosien mustatumakkeen solujen vähentyminen on keskeinen syy Parkinsonin tautia sairastavien masennukselle.
Laura Saari selvitti Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa mustatumakkeen solumäärien yhteyttä aivojen kuvantamistutkimuksiin ja Parkinsonin tautia sairastavien henkilöiden oireisiin. Mustatumakkeen, eli […]
Suomalaiset ovat elokuussa aloittaneet poikkeuksellisen vilkkaan liikehdinnän työnhaussa
Suomalaisten aktiivisuus työmarkkinoilla on nyt elokuussa pompannut yhtäkkisesti. Oikotie Työpaikat -palvelussa on ollut elokuussa kävijöitä 23 prosenttia enemmän kuin vastaavaan […]
SKAL: Suomi on nostamassa polttoaineveroa keskellä energiakriisiä
Kuorma- ja pakettiautoliikenteen kustannukset ovat nousseet yhtäjaksoisesti yli kymmenen prosentin vuosivauhtia Venäjän käynnistettyä hyökkäyssodan Ukrainaan. Polttoaineen hinnan ohella muun muassa […]
Varsinais-Suomen museopäivänä 28.8. yli 50 paikallismuseota avaavat ovensa yleisölle
Perinteisesti aina elokuun viimeisenä sunnuntaina järjestettävänä museopäivänä on mahdollisuus tutustua Varsinais-Suomen alueen monipuoliseen ja rikkaaseen historiaan. Museopäivänä museoihin on vapaa […]