Työn ja talouden tutkimus LABORE ennustaa kuluvalle vuodelle 1,8 prosentin, ensi vuodelle 0,7 prosentin ja vuodelle 2024 2,1 prosentin talouskasvua. […]
Uutiset
Adven toimittaa päästötöntä höyryä Nesteen Naantalin terminaaliin
Adven ja Neste ovat sopineet pitkäaikaisesta palveluna tuotettavasta höyryntoimituksesta Nesteen Naantalin terminaaliin. Adven toteuttaa höyryntuotantoon uuden kotimaisia biopolttoaineita käyttävän energialaitoksen. […]
Enterovirusta liikkeellä Suomessa tavanomaista enemmän
Enterovirusinfektiot ovat yleensä lieväoireisia ja paranevat itsestään 1–2 viikon kuluessa. Vakavampia taudinkuvia esiintyy kuitenkin vuosittain. Tartuntatautirekisteriin ilmoitettujen enterovirustapausten määrä on alkanut lisääntyä tänä vuonna tavanomaista aiemmin. […]
Maskisuositus on yhä voimassa sairaalassa
Koronaviruksen ilmaantuvuus on nyt kuluvan vuoden alimmalla tasolla Varsinais-Suomessa. Tautia esiintyy silti runsaasti verrattuna aikaan ennen omikronvarianttien ilmestymistä. Sairaalahoidon tarve […]
Jo 50. Ruissalojuoksut lauantaina 17.9. – Vielä ehtii ilmoittautua!
Juoksutapahtumien klassikko Ruissalojuoksut järjestetään 50. kerran lauantaina 17. syyskuuta 2022. Ruissalojuoksut ovat yksi Suomen vanhimmista yhtäjaksoisesti järjestetyistä juoksutapahtumista. Ruissalon saaressa […]
MaRa: Energian ja elintarvikkeiden huima kustannusten nousu painaa matkailu- ja ravintola-alaa – 15 % yrityksistä konkurssiuhan alla
Matkailu- ja ravintola-alan yrittäjät eivät ehtineet huokaista helpotuksesta koronarajoitusten päättyessä maaliskuun alussa, kun Venäjän aloittama sota johti alan seuraavaan kannattavuus- ja kustannuskriisiin. MaRan jäsenkyselyn mukaan […]