Siirry sisältöön
perjantai 24.7.2026 ☀️ 17° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Nimitykset

Jort Kooistra aloittaa Bonalive Biomaterialsin kaupallisena johtajana

Turkulaislähtöinen, kansainvälisillä markkinoilla toimiva Bonalive Biomaterials on nimittänyt Jort Kooistran yhtiön kaupalliseksi johtajaksi.
Word text NOMINATIONS on white paper on office table / business concept
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Turkulaislähtöinen, kansainvälisillä markkinoilla toimiva Bonalive Biomaterials on nimittänyt Jort Kooistran yhtiön kaupalliseksi johtajaksi. Hän vahvistaa Bonaliven tiimiä 2. lokakuuta lähtien.

Jort Kooistra aloittaa Bonaliven palveluksessa kaupallisena johtajana ja johtoryhmän jäsenenä 2. lokakuuta 2023. Jort Kooistra tuo Bonaliveen monipuolisen kokemuksensa liiketoiminnan kehittämisestä, kaupallistamisesta ja myynnistä yhdistettynä vahvaan kaupalliseen ja terveydenhuollon koulutukseen.

– Olemme todella iloisia, että Jort Kooistran kaltainen kokenut kansainvälinen johtaja liittyy tiimiimme. Hän aloittaa Bonaliven palveluksessa samalla, kun valmistaudumme tulevaan kasvuun, viemme kaupallistamisen uudelle tasolle ja keskitymme entistä enemmän antibioottiresistenssin (AMR) torjunnan kasvavaan haasteeseen, sanoo Bonaliven toimitusjohtaja Heidi Rantala.

Joort Kooistran kokemus regeneratiivisesta lääketieteestä on laaja, ja hän on työskennellyt monissa kansainvälisissä yrityksissä, kuten Depuy, Johnson & Johnson, RTI Surgical, Bioventus ja Bonesupport ennen Bonaliven palvelukseen tuloa. Hän tuo Bonaliveen kansainvälisen osaamisensa ja verkostonsa kestävämpien ratkaisujen edistämiseksi terveydenhuoltoalalla. Jort Kooistra on suorittanut EMBA-tutkinnon Nyenroden kauppakorkeakoulussa ja fysioterapian kandidaatin tutkinnon Hogeschool Utrechtissa.

– Olen vaikuttunut Bonaliven tietämyksestä ja kansainvälisestä ajatusjohtajuudesta S53P4-biolasin kehittämisessä ja hyödyntämisessä. Bonalive on tulevaisuuden yritys, joka taistelee eturintamassa antibioottiresistenssin kasvavaa haastetta vastaan. Odotan innolla, että voin osallistua yhtiön kasvun seuraavaan vaiheeseen, jossa Bonaliven Smart Healing -kokemus tuodaan yhä useamman kirurgin ja potilaan saataville maailmanlaajuisesti, sanoo Bonalive Biomaterialsin uusi kaupallinen johtaja Jort Kooistra.

Jaa juttu
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa. Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.