Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä nousi eniten Etelä- ja Länsi-Suomessa.
Uutiset

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä jatkoi kasvua koko Suomessa

Työntekijämäärä nousi helmikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä 2,1 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Toimialoista vahvimmin kehittyivät majoitus- ja ravitsemusala sekä viestintä ja tietotekniikka. Rakentaminen, henkilöstövuokraus ja kaupan ala olivat laskussa. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä nousi eniten Etelä- ja Länsi-Suomessa.

Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.

Työntekijämäärä kasvoi helmikuussa +2,1 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Toimialoista majoitus- ja ravitsemusala (+15,4 %), viestintä ja tietotekniikka (+6,8 %), ja teollisuus (+3,1 %) olivat vahvimmassa nousussa.

– Ilmarisen suhdanneindeksin kasvuvauhti on noin puolen vuoden hitaamman jakson jälkeen taas piristynyt. Myös tammikuussa työntekijämäärä nousi kaksi prosenttia. Suhdanneindeksi onkin nyt kehittynyt positiivisesti lähes kahden vuoden ajan. Tummia pilviä toki talouden taivaalla riittää, varsinkin kun tavaroiden ja palveluiden hinnat nousevat voimakkaasti, entistä useampi yritys on kertonut muutosneuvottelujen aloittamisesta ja samalla kuluttajien luottamusindeksissä odotukset omasta ja Suomen taloudesta ovat matalalla tasolla, Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen arvioi.

Ilmarisen seuraamista toimialoista laskussa olivat rakentaminen (-3,4 %), henkilöstövuokraus (-1,5 %) ja kauppa (-0,9 %).

– Rakentamisen osalta laskua on jatkunut jo useamman kuukauden ajan. Rakennuskustannukset ovat edelleen nousseet, ja varsinkin asuntorakentamiseen liittyy paljon epävarmuustekijöitä. Toisaalta myös pieniä positiivisia merkkejä on ilmassa, kun Kiinteistönvälitysalan keskusliitto kertoi juuri asuntokauppojen määrän kasvaneen helmikuussa suhteessa tammikuuhun, Vatanen sanoo.

Työntekijämäärät nousussa joka alueella

Alueellinen kehitys oli positiivista kaikilla alueilla. Vahvinta kehitys oli Etelä-Suomessa (+3,5 %) ja Länsi-Suomessa (+1,8 %).

Helmikuun työntekijämäärien kehitys alueittain:

Etelä-Suomi (+3,5 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli majoitus- ja ravitsemusalalla (+19,1 %), viestinnässä ja tietotekniikassa (+7,2 %), teollisuudessa (+5,0 %) ja kuljetuksessa (+2,9 %). Laskussa olivat rakentaminen (-3,5 %), henkilöstövuokraus (-1,1 %) ja kauppa (-0,1 %).

Länsi-Suomi (+1,8 %): Kasvua oli majoitus- ja ravitsemusalalla (+14,1 %), viestinnässä ja tietotekniikassa (+7,3 %), teollisuudessa (+2,4 %) ja henkilöstövuokrauksessa (+0,3 %). Laskussa olivat kauppa (-3,0 %), kuljetus (-2,0 %) sekä rakentaminen (-1,6 %).

Itä-Suomi (+0,5 %): Kasvussa olivat viestintä ja tietotekniikka (+7,1 %), majoitus- ja ravitsemusala (+7,1 %), teollisuus (+1,0 %) ja kuljetus (+0,1 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-6,8 %), kauppa (-2,4 %) ja rakentaminen (-2,2 %).

Pohjois-Suomi (+0,6 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli majoitus- ja ravitsemusalalla (+9,7 %), kuljetuksessa (+4,3 %) sekä viestinnässä ja tietotekniikassa (+2,7 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-16,3 %), rakentaminen (-6,2 %), teollisuus (-2,3 %) ja kauppa (-2,1 %).

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

Tutustu tarkemmin