Uutiset

Hämärän kaupan ilta Raisiossa

Raisiokeskus järjestää jo perinteisen Hämärän kaupan illan syyskuun viimeisenä päivän, eli torstaina 30.9. Tapahtumapäivänä tempauksessa mukana olevat erikoisliikkeet pitävät ovensa normaalisti poiketen auki klo 19 asti ja tarjoavat erikoistarjouksia koko päivän ajan aamusta alkaen. Näitä tarjouksia on nähtävissä Raisiokeskuksen sivuilta jo ennakkoon, mutta osa paljastuu vasta tapahtumapäivänä paikanpäälle menemällä. Hämärän kaupan illassa mukana olevat liikkeet merkitsevät ovensa lyhdyillä.

Tänä vuonna tapahtuma leviää myös liikkeiden ulkopuolelle, sillä torilla on myyjiä kello 19 asti ja S-Marketin Naantalin puoleisella kujalla järjestetään pop-up pihakirppis kello 15-19. Pihakirppikselle voi kuka tahansa tulla ilmaiseksi myymään tavaroitaan omalla pöydällä tai viltillä. Kirppispaikkoja ei tarvitse varata etukäteen, paitsi jos haluaa myydä autosta, niin silloin pitää varata maksullinen myyntipaikka torilta. Näiden paikkojen myynnistä vastaa tori-isäntä Ari Palonen.

Myyjien lisäksi torin ympäristöstä löytyy myös tekemistä, sillä Raision MLL tuo torin laidalle kello 17-19 lapsia varten katuliituja, keppihevosia, jättisaippuakuplia yms. ja Fitness24Seven järjestää kaikille ilmaisen ulkojumpan torin laidalla kello 18. Jumppaan ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon eikä myöskään mitään välineistöä tarvitse olla mukana, vaan riittää että saapuu paikalle urheiluvarusteissa kuudeksi. Myös Raision seurakunnan Tasalan Kamari pitää ovensa auki kello 19 asti.