Festarikesän tukipilari on hiljainen, mutta tapahtumille elintärkeä

Kesän festivaalit keräävät tuhansia suomalaisia nauttimaan musiikista, ruoasta ja festaritunnelmasta. Jokaisten festarien, niin pienten kuin suurtenkin takana on tehty valtava määrä työtä jo paljon ennen, kuin ensimmäinen esiintyjä edes nousee lavalle. Yksin onnistuneiden festareiden kulmakivistä on toimiva turvallisuus.
Turkulainen Panda Turva on yksi niistä yrityksistä, joiden työ alkaa usein silloin, kun tapahtuma-alueella on vielä pelkkä tyhjä kenttä. Järjestyksenvalvojat eivät vain saavu paikalle juuri ennen porttien avautumista, vaan festariturvan työ alkaa jo paljon aikaisemmin.
Turvallisuusalalta moniosaajiksi
Yrityksen juuret ovat turvallisuusalalla, mutta vuosien aikana toiminta on laajentunut huomattavasti. Nykyään Panda Turva tukee tapahtumanjärjestäjiä aivan alusta loppuun. Tarvittaessa yritys auttaa lupaprosesseissa, turvallisuus- ja pelastussuunnitelmien laatimisessa, tapahtuma-alueen rakentamisessa, alueen vartioinnissa, järjestyksenvalvonnassa ja lopuksi myös purkutöissä.
– Asiakkaalle on usein helpompaa, että mahdollisimman moni asia hoituu yhden yhteyshenkilön kautta, Panda Turvan toimitusjohtaja Kim Grönlund kertoo yrityksen laaja-alaisista palveluista.
Kesä on Panda turvalle vuoden kiireisintä aikaa, vaikka nykyään myös esimerkiksi pikkujoulusesonki työllistää enemmissä määrin myös talvikaudella. Heinäkuun viikonloppuina sen työntekijöitä työskentelee jopa useilla festivaaleilla samanaikaisesti eri puolilla Etelä-Suomea ja koko heinäkuulle Grönlund laskee jopa 12 eri festivaalia, joissa Panda Turva on paikalla. Festivaalien lisäksi työn alla on markkinoita, urheilutapahtumia ja muita yleisötilaisuuksia.
Työntekijöitä tarvitaan paljon. Yrityksen listoilla on noin 500 keikkatyöntekijää, ja kesän aikana yksittäisen viikonlopun tapahtumissa työskentelee parhaimmillaan useita satoja ihmisiä.
Tapahtumaturvallisuus onnistuu hiljaisesti
Grönlundin mukaan järjestyksenvalvojan työ on muuttunut paljon viime vuosikymmeninä, mikä näkyy tapahtuma- ja turvallisuusalan yrityksen arjessa.
– Ennen ajateltiin, että mitä isompi ja vakavamman näköinen järjestyksenvalvoja on, sitä parempi. Nykyään tärkeintä on asiakaspalvelu.
Festivaalivieraan näkökulmasta järjestyksenvalvoja on usein ensimmäinen tapahtuman työntekijä, jonka hän kohtaa. Työntekijän antamalla ensivaikutelmalla on valtavan suuri merkitys.
– Tervehtiminen, hymy ja ystävällinen kohtaaminen ovat osa turvallisuutta. Meille on tärkeää, että asiakas toivotetaan tervetulleeksi ja illan päätteeksi hänelle myös toivotetaan hyvää kotimatkaa.
Joskus tapahtumaa järjestettäessä turvallisuutta pidetään pelkkänä pakollisena kulueränä, joka ei tuo tapahtumalle lisää arvoa. Grönlundin mielestä ajattelutapa on vanhentunut.
– Hyvä turvallisuus on osa asiakaskokemusta. Se vaikuttaa siihen, millainen mielikuva tapahtumasta ihmisille jää.
Tapahtuman turvallisuus muodostuu monesta asiasta, jotka jäävät festarikävijältä huomaamatta, mutta ovat ehdottoman tärkeitä huomioida vakavissaan ja ammattitaidolla. Pelastussuunnitelmat, poistumisreitit, viranomaisyhteistyö ja riskien arviointi kuuluu tehdä hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Siksi tapahtumajärjestäjien kannattaa olla ajoissa liikkeellä.
– Jos turvallisuusasioita aletaan miettiä viikkoa ennen tapahtumaa, ollaan jo myöhässä. Mitä aikaisemmin suunnittelu alkaa, sitä enemmän vaihtoehtoja on käytettävissä.
Onnistuneiden festivaalien takana on aina merkittävä määrä osaavin ottein tehtyä kävijälle näkymätöntä työtä sekä ulospäin näkyvää hyvää asiakaspalvelua. Kun turvallisuus on suunniteltu ja toteutettu hyvin, ei kävijä kiinnitä siihen huomiota lainkaan, vaan keskittyy musiikkiin ja ystäviin.

Yhteydenotto:
040 681 4705 / Muu Suomi
050 550 2690 / Pääkaupunkiseutu
https://pandaturva.fi/

