Tyksin ja Husin alueilla Omicron BA.5-variantti on nyt valtavirus. Se kykenee kiertämään jo sairastetun koronainfektion ja rokotteen antaman suojan.
Uutiset

Ettei korona lomallakaan unohtuisi: Suomessa uusia koronatartuntoja viimeisen kahden viikon aikana yli 20 200

Suomessa viimeisen kahden viikon aikana (21.6.–4.7.) yhteensä 20 268 henkilöä on saanut koronavirustartunnan. Suurin osa koronavirustautiin sairastuvista ihmisistä saa vain lieviä tai kohtalaisia oireita, eikä heidän tarvitse hakeutua hoitoon. Jotkut kuitenkin sairastuvat vakavasti ja tarvitset sairaalahoitoa. Sairaaloissa heitä oli (30.6.) yhteensä 427 potilasta, joista 12 tehohoidossa.

Virus voi levitä tartunnan saaneen henkilön suusta tai nenästä pienien nestehiukkasten välityksellä henkilön yskiessä, aivastaessa, puhuessa, laulaessa tai hengittäessä. Hiukkasten koko vaihtelee suuremmista pisaroista pienempiin aerosoleihin.

Tartunnan voi saada ilmavälitteisesti koronavirustautia sairastavan henkilön lähellä ollessa tai koskettamalla ensin jotakin virusta sisältävää pintaa ja sitten silmien, nenän tai suun aluetta. Virus leviää helpommin sisätiloissa ja väkijoukoissa. Festarit ja muut massatapahtumat ovat ihanteellisia viruksen leviämiselle.

Varsinais-Suomessa valtaa pitää Omicron BA.5-variantti. Tyksin erityisvastuualueella otettiin käyttöön uusi Paxlovid-koronalääke, joka on tarkoitettu Sosiaali- ja terveysministeriön määrittelemien riskiryhmien hoitoon.

Myös Husin alueella valtavirus on nyt Omicron BA.5-variantti, joka kykenee kiertämään rokotesuojan ja aiemmin sairastetun koronainfektion tuoman suojan, kertoo Lääkärilehti.

Kaikkiaan Suomessa on todettu 1 150 000 tartuntatapausta ja 4875 kuolemaa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Seuraa koronatartuntojen tilastoja

Tartuntatapausten kehittymistä voi seurata Worldometers.info-sivuilla maakohtaisesti. Esimerkiksi tällä hetkellä Japanissa, Etelä-Koreassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa tartunnat ovat lisääntyneet selvästi.

Tilastot karttoineen löytyvät myös JHU CSSE COVID-19 Data -sivustolta sekä yleisesti googlaamalla.