Business Turun Ruoka- ja elintarvikeverkoston ensimmäiseen verkostoitumistapahtumaan 26.3.2026 Turun Kupittaalla osallistui noin 50 alan toimijaa. Kuva: Business Turku.
Kaupallinen yhteistyö Uutiset

Elintarvike- ja ravitsemusalan yrityksille haetaan uutta kasvua Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen elintarvike- ja ravitsemusala on uuden kasvuvaiheen kynnyksellä. Turun seudun kehitysyhtiö Business Turun ja Turun yliopiston tiivis yhteistyö tuo tutkimuksen ja yritykset lähemmäs toisiaan ja luo pohjaa innovaatioille sekä alan yritysten kansainväliselle kasvulle.

Business Turku ja Turun yliopisto aloittivat vuoden alussa yhteistyön, joka vahvistaa Varsinais-Suomen elintarvike- ja ravitsemusalan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Yhteistyö vastaa yritysten tarpeeseen, kun uusien tuotteiden, teknologioiden ja liiketoiminnan kehittämisessä halutaan aiempaa tiiviimmin hyödyntää alueen vahvaa tutkimusosaamista.

– Maakuntamme ruoka- ja elintarvikealan yrityksissä on valtavasti innovaatiopotentiaalia, jota hyödynnämme tiiviillä alueellisella yhteistyöllä. Toimijakenttä on vahva ja alan osaamista riittää niin yritys- kuin tutkimuspuolella, kertoo Business Turun erityisasiantuntija Lauri Seppälä.

Tavoitteena on lisätä yritysten innovaatiovalmiuksia, vahvistaa vientiedellytyksiä ja tiivistää yhteistyötä koko ruokaketjun varrella. Samalla rakennetaan entistä vahvempaa ruoka-alan ekosysteemiä Varsinais-Suomessa.

Kehitystyötä tehdään esimerkiksi ruokateknologioiden, uusien proteiinilähteiden, kestävien viljelyratkaisujen sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävien tuotteiden parissa.

Elintarvike- ja ravitsemusalan kehitystyö ja kasvu tukevat myös Varsinais-Suomen uutta maakuntastrategiaa, jonka tavoitteena on, että maakunta on Suomen ruokaomavaraisin alue ja keskeinen tekijä koko maan ruoantuotannon huoltovarmuudessa.

Mynämäkeläisen siitakesieniä kasvattavan Suomi Siitake Oy:n Anu Karhunen kertoi yrityksen kasvutarinasta Business Turun Ruoka- ja elintarvikeverkoston ensimmäisessä tapaamisessa 26.3.2026. Kuva: Business Turku.

Tutkimus tukee markkinalähtöistä kehittämistä

Turun yliopistolla on vankka osaaminen ravitsemus- ja elintarviketutkimuksessa sekä alan koulutuksessa. Yhteistyössä Business Turun kanssa hyödynnetään muun muassa yliopiston monitieteistä Flavoria®-tutkimusalustaa, jossa yritykset voivat testata uusia ratkaisuja aidossa lounasravintola‑ ja moniaistiympäristössä yhdessä tutkijoiden kanssa.

– Yliopiston tutkimusosaaminen ja Flavoria®‑tutkimusalusta tarjoavat yrityksille mahdollisuuden kehittää ratkaisuja, joilla on kysyntää myös tulevaisuuden markkinoilla. Haluamme vahvistaa tutkimustiedon siirtymistä yritysten kehitys- ja innovaatiotyöhön, kertoo erikoistutkija Ella Koivuniemi Turun yliopiston ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskuksesta.

Turun yliopisto järjestää syksyllä muun muassa yhteiskehittämisen ympärille rakentuvia tuotekehitystyöpajoja. Lisäksi monialaiset opiskelijatiimit etsivät ratkaisuja luomuyritysten todellisiin haasteisiin osana Flavoria Innovation Festival -innovaatiokurssia.

Turun yliopiston Flavoria®-tutkimusalustan lounasravintola ja moniaistiympäristö tarjoaa yrityksille mahdollisuuden testata ja kehittää tulevaisuuden markkinoille sopivia tuotteita, palveluja ja konsepteja todellisten käyttäjien ja mitattavan käyttäjäkokemuksen avulla. Kuva: Turun yliopisto.

Uusi verkosto kokoaa alan toimijat yhteen

Yhteistyön konkretisoituminen näkyy ensimmäisenä Business Turun käynnistämässä Ruoka- ja elintarvikeverkostossa, joka kokoaa yhteen yritykset, tutkimusorganisaatiot, rahoittajat ja muut keskeiset sidosryhmät koko ruokaketjun varrelta. Tavoitteena on[LS1]  lisätä yhteistyötä ja nopeuttaa yhteisten innovaatioiden syntyä.

Verkoston ensimmäinen tapaaminen järjestettiin maaliskuussa 2026 Business Turun tiloissa Kupittaalla, ja se kokosi yhteen noin 50 alan toimijaa. Keskusteluissa nousivat esiin muun muassa ruokavienti, kiertotalousratkaisut sekä paikallinen huippuosaaminen, jolle on kysyntää myös kansainvälisesti.

Yrityksille verkosto tarjoaa konkreettisen kanavan löytää kehityskumppaneita, testata ideoita ja tunnistaa uusia rahoitus- ja kasvumahdollisuuksia. Samalla tutkimusorganisaatiot saavat suoran yhteyden yritysten ajankohtaisiin kehityshaasteisiin.

Syksyllä alan toimijat kokoontuvat Turussa järjestettävään suureen innovaatiotapahtumaan. Tilaisuus on osa tapahtumasarjaa, jonka tarkoitus on edistää TKI-toiminnan kasvua Varsinais-Suomessa. 

– Varsinais-Suomen elintarvike- ja ravitsemusalan toimijoiden yhteisessä tapahtumassa on tarkoitus iskeä kipinöitä uusille tuotekehityshankkeille ja ratkaisuille! Kannattaa seurata Business Turun somekanavia ja tapahtumakalenteria, ja ilmoittautua mukaan, kun tapahtuman ajankohta tarkentuu, kehottaa Seppälä.

****

Ruoka- ja elintarvikealan kehitystä Varsinais-Suomessa tukee Euroopan aluekehitysrahaston rahoittama RaTKI – Ruoka-alan TKI-toimintaa kiihdyttävät toimintamallit -hanke.  Business Turun ja Turun yliopiston yhteishanke toteutetaan vuosina 2026–2027. Hankkeen rahoittavat Euroopan unioni ja Varsinais-Suomen liitto.