Käytettyjen puhelinten markkina kasvaa huimaa vauhtia, tutkimusyhtiö IDC:n mukaan jopa nopeammin kuin uusien älypuhelinten markkinat.
Uutiset

DNA vauhdittaa älypuhelinten kiertotaloutta avaamalla Vaihtokapula-verkkokaupan

DNA avasi 25.1.2023 uuden käytettyjen puhelinten verkkokaupan, Vaihtokapulan. Lanseerauksen tavoitteena on kiihdyttää älypuhelinten kiertotaloutta tekemällä käytetyn puhelimen ostamisesta helppoa ja turvallista. Uudehkojen Apple-laitteiden lisäksi valikoimaan kuuluvat myös edulliset 100–200 euron Android-puhelimet.

DNA on jo pitkään auttanut asiakkaitaan kierrättämään puhelimia ja tarjonnut käytetyistä puhelimista vaihtohyvitystä. DNA Vaihtohyvitys -palvelua kehitetään myös jatkuvasti lisää asiakkaiden toiveita kuunnellen. Nyt lanseerattavan Vaihtokapulan myötä DNA aloittaa myös käytettyjen puhelinten myynnin. Uusi verkkokauppa löytyy osoitteesta vaihtokapula.fi.

Elektroniikkaromu on maailman eniten kasvava jätevirta. Lisäksi kännykät sisältävät paljon arvokkaita jalometalleja, joiden louhimisen hiilijalanjälki on merkittävä. Kiertotalouden lisääminen onkin yksi keskeisimmistä keinoista päästä lähemmäs ilmastotavoitteita.

”Jos kännykän käyttöikä on noin kaksi vuotta, tutkimusten mukaan noin kahdeksankymmentä prosenttia sen elinkaaren kasvihuonepäästöistä muodostuu valmistuksessa ja raaka-aineiden hankinnassa. Pidentämällä puhelimen käyttöikää vain vuodella sen hiilijalanjälki pienenee noin kolmanneksella. Pienillä teoilla on siis isot vaikutukset”, toteaa Vaihtokapulan liiketoiminnasta vastaava johtaja Mikko Valtonen.

Uuden palvelun toimitusketjut ja tavaravirrat on myös suunniteltu kustannustehokkaiksi ympäristö edellä. Esimerkiksi jakelussa hyödynnetään DNA Kaupan yli 60 toimipisteen myymäläverkostoa ja olemassa olevia logistiikkapalveluita. Toimituksiin ei lisätä latureita ja puhelimen suojaustarvikkeita, jotka ovat helposti ostettavissa tarpeen mukaan noudon yhteydessä DNA Kaupasta.

Suomalaiset käytettyjen puhelinten kaupat ovat tähän asti keskittyneet vahvasti Applen iPhone-puhelimiin. Applella on Suomessa kuitenkin vain noin viidenneksen markkinaosuus, joten merkittävä osa suomalaisista on jäänyt kohderyhmän ulkopuolelle. Vaihtokapulan yksi keskeinen liikeidea onkin tuoda myös Android-puhelimia käytettyjen puhelinten markkinaan. Monista kilpailijoista poiketen Vaihtokapulan tarjoamaan kuuluvat myös erittäin edulliset 100–200 euron puhelimet.

”Meillä Suomessa on kännyköiden kiertotaloudessa vielä tiettyjä kitkatekijöitä. Sopivan puhelimen löytäminen ja ostaminen ei ole netin kauppapaikoilla aina ihan mutkatonta, ja edullisia Androideja on tähän asti ollut verkkokaupoissa tarjolla niukasti. Näistä lähtökohdista käärimme hihat ja aloimme kehittää uutta palveluamme asiakas edellä”, summaa Valtonen.

Käytettyjen puhelinten markkina kasvaa huimaa vauhtia, tutkimusyhtiö IDC:n mukaan jopa nopeammin kuin uusien älypuhelinten markkinat. DNA:n asiakaskyselyiden mukaan yksi älypuhelinten kiertotaloutta hidastavista tekijöistä on käytettyihin puhelimiin liittyvät epävarmuudet ja pelot.

“Ikävä sanoa, mutta netissä tapahtuu myös jonkin verran huijauksia. Lisäksi moni pohtii, että pääseeköhän joku tietoihini käsiksi, jos myyn vanhan puhelimeni. Vaihtokapulan missio on tehdä käytetyn puhelimen ostamisesta ja myymisestä helppoa ja turvallista”, toteaa Valtonen.

Kaikki Vaihtokapula-verkkokaupan käytetyt puhelimet käyvät läpi tiukan seulan. Kolmiportaisen ulkoisen kuntoluokittelun lisäksi jokaiselle puhelimelle tehdään ennen myyntiä täydellinen tietojen tyhjennys ja kattava piilovikatarkastus. Tarkastuksen kohteena ovat muun muassa mikrofonit, anturit, yhteydet, antennit sekä näytön pikselivirheet. Kaikki myyntiin nostettavat laitteet ovat ehjiä. Kaikkein uusimmat laitteet myydään 12 kuukauden takuulla ja vanhempiin laitteisiin takuun voi ostaa lisäpalveluna.