Naisyrittäjät digitaidoilla poikkeusolojen yli eli Nyrdi-valmennus keräsi 30 osallistujaa.
Uutiset

Digivalmennus saa kiitosta yrittäjiltä – “Annan täydet 10 pistettä”

Inkeri Sundberg, teksti

Syyskuun puolessa välissä startannut Naisyrittäjät digitaidoilla poikkeusolojen yli eli Nyrdi-valmennus keräsi 30 osallistujaa nopeassa ajassa. Kyseessä on Varsinais-Suomen Yrittäjien ja Turun ammattikorkeakoulun yhteinen valmennushanke, jonka kohderyhmänä ovat yli 50-vuotiaat naisyrittäjät. Valmennuksen aikana yrittäjät oppivat verkkomainonnasta, omien verkkosivujen analytiikasta, sosiaalisesta mediasta, etäyhteyksien käytöstä ja digitaalisesta myynnistä.

Yksi koulutukseen ilmoittautuneista naisyrittäjistä on asiantuntijatehtävissä uraa tehnyt ja nykyisin kirjailijana toimiva Ritva Ranta, joka bongasi valmennuksen netistä.

– Totesin heti, että tuohan on juuri minulle sopiva valmennus ja ilmoittauduin mukaan.

Ennen valmennusta Ranta kertoo, miten on ollut haastavaa hahmottaa kaikkia digitaalisen markkinoinnin mahdollisuuksia ja kyseistä kenttää kokonaisuudessaan.

–  On vaikeaa esittää oikeita kysymyksiä, jos kokonaisuus ei ole hallinnassa. Olen kuitenkin oppinut nyt tunnistamaan omat digimaailman sudenkuoppani ja saanut niihin myös vastukset sekä ratkaisuja valmennuksen avulla, Ranta kertoo.

Myös vintagepukeutumisen erikoisliike ja ompelimo VintagEijas’s yrittäjä Eija Mannila on kokenut valmennuksen tähän mennessä hyödylliseksi.

– Koulutuksen vauhti on välillä ollut nopeaa kaltaiselleni ei diginatiiville. On tärkeää päästä itse konkreettisesti kokeilemaan asioita, jotta oppii.

Mannilalla on myös ikäviä kokemuksia digimaailmasta, sillä jokin aika sitten hänen molemmat Facebook-tilinsä (henkilökohtainen sekä yrityksen) kaapattiin.

– Yritykseni tilillä oli n. 14 000 seuraajaa. Vaikka Facebookin kanssa asiaa on yritetty selvittää, ei tiliä olla pystytty palauttamaan käyttööni. Uusilla sivuilla on vain vajaa 2000 seuraajaa. Tavoitteenani on saada tämän valmennuksen kautta vinkkejä seuraajamäärän kasvattamiseen ja muuhun sosiaalisessa mediassa tehtävään markkinointiin, Mannila kertoo.

Varsinais-Suomen Yrittäjillä on valmennuksessa päävastuu säännöllisesti järjestettävistä BusinessClubeista, joissa yrittäjät pääsevät keskustelemaan ja käymään läpi opittuja asioita.

– Valmennuksen aikana yrittäjät saavat konkreettisia työkaluja ja keinoja oman yritystoimintansa kehittämiseen. BusinessClubissa he pääsevät keskustelemaan aiheista ja kokeilemaan oppimaansa yhdessä, Varsinais-Suomen Yrittäjien koulutus- ja osaamisasioiden päällikkö Johanna Vainio kertoo.

Erityisesti BusinessClubin opiskelumalli saa kiitosta valmennukseen osallistuvalta Riitta Rannalta.

– Olen omalla urallani saanut toimia kouluttajan tehtävissä ja harvoin meillä on ollut resursseja tämän kaltaiseen koulutukseen, jossa opiskelijat ovat päässeet istumaan yhdessä alas ja konkreettisesti tekemään. Pidän siis tätä valmennusmallia erittäin toimivana ja annankin sille 10 pistettä.

Sen lisäksi, että valmennuksen on tarkoitus tuoda eväitä liiketoimintaan ja osaamista digiasioihin, on sen tarkoitus myös tarjota paikka naisyrittäjien verkostoitumiselle.

– Yhteisiä bisneksiä ei vielä ole syntynyt, mutta on aina ihana päästä tapamaan muita ja saada vertaistukea toisilta yrittäjiltä, Eija Mannila sanoo.

Laajan kiinnostuksen vuoksi Varsinais-Suomen Yrittäjät ja Turun ammattikorkeakoulu järjestävät myös keväällä 2022 samaisen digivalmennuksen.

– Nyt syksyllä startannut valmennus täyttyi todella nopeasti. Kevään valmennuksella haluamme tarjota useammalle yrittäjälle mahdollisuuden osallistua koulutukseen ja kehittää omaa digiosaamistaan, Johanna Vainio kertoo.

Syksyn aikana yrittäjiltä on pyydetty palautetta valmennuksen kehittämiseen. Tullut palaute on ollut pääosin positiivista, mutta myös rakentavaa.

– Otamme kaiken palautteen mielellämme vastaan ja kehitämme siltä pohjalta valmennusta jo nyt matkan varrella. Erityisesti kevään valmennuksessa pyrimme huomioimaan mahdollisimman pitkälle yrittäjien kehitysideat, sillä heitähän varten tätäkin koulutusta tehdään, Vainio lisää.  

Ilmoittautuminen kevään valmennukseen on jo auennut. Lisätietoja saat osoitteesta: https://me.yrittajat.fi/digitaidot