Työnjohto
Rakennusluvituksen vauhdittaminen on ensiarvoisen tärkeää. Kaupunkilaisilla ja yrityksillä on oikeus odottaa lupaa kohtuullisessa ajassa ja sujuvasti", sanoo Ville Valkonen.
Uutiset

Digitalisaatiolla ja yhteistyöllä sujuvuutta rakennusvalvontaan

Turun rakennusvalvonnan asiakkaat ovat keskimäärin tyytymättömämpiä kuin naapurikunnissa. Tämä selviää lokakuussa tehdystä alueen rakennusvalvonnan palveluita selvittäneestä kyselystä, jonka toteuttivat jäsenilleen Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi, Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri, Varsinais-Suomen Yrittäjät sekä Turun kauppakamari. Vastaava kysely on tehty viimeksi marraskuussa 2019 Kiinteistöliiton jäsenille. Tällä kertaa kyselyyn saatiin yhteensä 130 vastausta, joista 85 koski Turkua ja 45 alueen muita kuntia.

Turun rakennusvalvonnan kanssa asioineet vastaajat antoivat heikompia arvioita palvelujen toimivuudesta kuin ympäristökunnissa asioineet vastaajat. Arvioitavana olivat mm. tavoittavuus, palvelualttius ja käsittelyaika.

”Tuloksien tulkinnassa on huomattava, että Turku oli kyselyn ainoa suuri kaupunki, jolloin tulokset eivät ole täysin vertailtavissa keskenään. Turun osalta vastauksissa on myös eniten hajontaa – koko arvosanaskaala 1-5 on käytössä, ja avoimissa kommenteissa tulee niin ruusuja kuin risujakin”, toteaa Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen Juuso Kallio.

Kyselyssä ilmenneet ongelmat ovat olleet Turun päättäjien tiedossa jo pitkään. Turun rakennusvalvonnan resursseja ollaankin kasvattamassa ja lupaprosesseja kehittämässä. Kehitystyö vie kuitenkin aikaa ja vauhdittamiseen liittyviä ratkaisuja voidaan miettiä myös yhdessä.

”Rakennusluvituksen vauhdittaminen on ensiarvoisen tärkeää. Kaupunkilaisilla ja yrityksillä on oikeus odottaa lupaa kohtuullisessa ajassa ja sujuvasti. Tilanne on pitkään ollut huono, vaikka nyt se näyttääkin olevan paranemassa. Rakennusvalvonnassa on käynnistetty lukuisia toimia ja niiden toteutumisesta raportoidaan sekä kaupunkiympäristö- että rakennus- ja lupalautakunnalle. Jonon purkaminen on ensi arvoisen tärkeää. Valvontaan lisätään resursseja, ostopalveluja laajennetaan, mittarointia parannetaan, johtamisesta ja prosessia kehitetään. Tekemistä riittää, ” toteaa Ville Valkonen (kok), kaupunkiympäristön apulaispormestari.

Yhteistyötä ehdotettu avuksi

”Nyt on hyvä hakea ripeitä innovatiivisia kokeiluja ja ratkaisuja, joilla Turun haastavaa tilannetta voidaan mahdollisimman nopeasti helpottaa. Kuntien välisen yhteistyön kehittäminen on yksi mahdollisuus”, kommentoi Kaisa Leiwo Turun kauppakamarista Valkosen esittämiä toimia.

”Alueen veturikaupunkina olevan Turun menestys on tärkeä myös ympäristökunnille, ja siksi voisi olla perusteltua selvittää laajemman yhteistyön mahdollisuuksia rakennusvalvonnan saralla. Voisivatko muut kunnat esimerkiksi tarjota resursseja Turulle ostopalveluina? Löytyykö kunnista hyviä jaettavia käytäntöjä, joita muutkin voivat soveltaa?”, Katja Suovo Talonrakennusteollisuudesta haastaa pohtimaan.

Naantalissa digitalisointi sujuvoittaa

Naantalin rakennusvalvonnassa tämä vuosi on ollut lupien suhteen noin 20 prosenttia viime vuotta vilkkaampi. Lupia on haettu jo 528, ja lupaprosessit ovat edenneet suhteellisen sujuvasti. Rakennustarkastaja Markku Aro kertoo, että lupia on nyt jonossa 45. Lupakäsittelyaika Naantalissa on tällä hetkellä noin 40 vuorokautta. Työtä tarkastuksen ja katselmusten kanssa tekee Aron lisäksi kaksi tarkastusinsinööriä.

Naantalin ympäristö- ja rakennuslautakunnan puheenjohtaja Esa Vahteran mukaan tärkein ohjenuora työssä on mahdollistaa rakentaminen, ei estää sitä. Naantalissa työtä sujuvoittaa sähköinen luvanhaku ja arkistointi, lupapiste.fi-palvelu. Vahtera ja Aro kehuvat palvelua tehokkaaksi ja työtä sujuvoittavaksi.

”Joskus 15 vuotta sitten käsiteltiin käsityönä 350 hakemusta vuodessa, nyt päästään 500 käsiteltyyn hakemukseen”, arvioi Aro digitalisaation tuomaa etua prosessien sujuvuudessa.

Lupaprosessit tiiviiksi ja ripeiksi

Käsittelyajan osalta Turun saama arvosana oli erityisen paljon heikompi kuin ympäristökuntien. Tähän ollaan hakemassa ja kannattaa hakea pikaisia ja moninaisia ratkaisuja.

”Kunnan omilla toimilla ja yritysmyönteisillä toimintatavoilla on suuri merkitys, kun yritykset tekevät päätöksiä sijaintipaikkakunnan suhteen. Yrityksillä on hyvin merkittävä rooli kunnan hyvinvoinnin ja elinvoiman lähteenä, joten panostaminen kilpailuvaltteihin kuten investointeja tukevaan maankäyttöön ja sujuviin lupapalveluihin ovat välttämättömiä”, toteaa Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter.

Nopeuttamiseen ja tiivistämiseen liittyvä ehdotuksia tarjottiin myös kyselyssä:

”Lupa kerrallaan käsittelyyn ja kyselyt täydennyspyynnöistä yhdellä kertaa suunnittelijoille, tällöin suunnittelijat saavat kerralla tehtyä kaikki tarvittavat muutokset ja täydennykset, jolloin luvan voi myötää kerralla pois. ”

Taulukko: Arvosanat kunnille asteikolla 1-5, 1=erittäin huono/vaikea, 5=erittäin hyvä/helppo.

      Turku      Muut
Vastaajien lkm8545
Tavoitettavuus1,84
Palvelualttius2,14
Käsittelyaika1,23,7
Sähköisten järjestelmien hyödyntäminen2,43,5
Byrokraattisuus1,93,3
Luvan tarpeellisuuden arviointi1,83,7
Kokemus luvittamisen yhdenvertaisuudesta1,73,7
Lupamaksujen suuruus2,53,2