Turku Science Park Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Tom Palenius.
Nimitykset

Tom Palenius on Turku Science Park Oy:n uusi toimitusjohtaja

Turun seudun kuntien omistaman seudullisen kehitysyhtiön Turku Science Park Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Tom Palenius. Hän on hoitanut tehtävää väliaikaisena viime keväästä lähtien. Yhtiön hallitus ja Turun kaupungin konsernijaos ovat nyt vahvistaneet Paleniuksen valinnan myös vakituiseksi toimitusjohtajaksi.

Kehitysyhtiö Turku Science Park Oy:n johdossa tapahtui muutos vuosi sitten keväällä, kun siihen asti toimitusjohtajuutta hoitanut Niko Kyynäräinen valittiin Turun kaupungin elinvoimajohtajaksi. Kehitysyhtiössä yrityspalveluista vastaava johtaja Tom Palenius sai silloin hoidettavakseen va. toimitusjohtajan tehtävän.

Elinvoimajohtajana Kyynäräinen nousi myös kehitysyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.

– Olen erittäin tyytyväinen siihen, että hallitus päätyi lopullista toimitusjohtajaa valitessaan Tom Paleniukseen. Hän on kehittänyt viime vuosina hyvällä otteella yhtiön palvelukokonaisuutta, joten hänen valintansa tuo jatkuvuutta toimintaan. Samalla yhtiön käytössä on myös Paleniuksen laaja kokemuspohja, jota hänelle on kertynyt mm. erilaisista tuotekehityksen, kaupallistamisen ja liiketoiminnan kehitystehtävistä, Niko Kyynäräinen toteaa.

Kyynäräisen mukaan suuria muutoksia ei toimitusjohtajavaihdoksesta huolimatta ole näköpiirissä. Viime vuosien aikana yhtiössä on toteutettu merkittäviä uudistuksia, jotka näkyvät sekä sisäisessä työskentelyssä että asiakkaille uudistuneena palvelukokonaisuutena.

– Turku Science Park Oy:n kaltaisen yhtiön on uudistuttava jatkuvasti ja reagoitava toimintaympäristön muutoksiin tarvittaessa nopeastikin. Paleniuksen johdolla lähdemme rakentamaan uutta, pandemian jälkeistä kasvua tukevaa strategiaa yhdessä elinkeinoelämän ja korkeakoulujen kanssa.

Tuore toimitusjohtaja muistuttaa yhtiön perustehtävästä.

– Haluamme olla rakentamassa Turun seudusta hyvää paikkaa yrityksille syntyä, kasvaa ja kehittyä. Siksi palvelemme kaikki yrityksiä kaikissa elinkaaren vaiheissa, minkä lisäksi tarjoamme syventäviä palveluita ja verkostoja Turun seudun kärkialateemoissa.

– Toimialasta riippumatta yritykset hakevat uusia työntekijöitä ja tietyillä toimialoilla tuntuu olevan jopa kilpailua osaajista. Osaajapula hidastaa monin paikoin jo yritysten kasvua. Se tietysti heijastuu myös yhteiseen kassaamme, joka esimerkiksi pandemian suoraan ja välillisesti aiheuttamien kustannusten ja väestön ikääntymisen takia kaipaa kipeästi täytettä. Siksi alueemme yritysten kasvu ja menestys ovat meille kaikille avainasia, Tom Palenius toteaa.