Siirry sisältöön
tiistai 11.8.2026 🌨️ 16° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Yrittäminen

Wulff Works laajentaa Vaasaan – Markus Apuli vetämään Pohjanmaan henkilöstöpalveluja

MARKUS APULI Hyvä perehdytys on erityisen tärkeää sesonkityössä ja muissa tehtävissä, joissa uuden työntekijän on päästävä nopeasti kiinni turvalliseen ja tuottavaan työhön. ”Kiireessä tarvitaan selkeämpi rakenne, ei suurempaa tietoähkyä. Ensimmäiseen työpäivään mahdutetaan usein aivan liikaa. Kaikkea ei tarvitse oppia kerralla, kun oppimiselle on rakennettu järkevä polku.” KUVA Maria Yli-Valkama COPYRIGHT Wulff
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Nopeasti kasvava henkilöstöpalveluyhtiö Wulff Works käynnistää paikallisen toimintansa Vaasassa. Yhtiö palvelee yrityksiä Vaasan seudulla ja Pohjanmaalla. Toiminnasta vastaa vaasalainen Markus Apuli, jolla on yli 20 vuoden kokemus ihmisten ja liiketoiminnan johtamisesta, ratkaisumyynnistä, palvelukonseptoinnista ja valmentamisesta. 

Uuden kulman Wulff Worksin paikalliseen toimintamalliin tuo henkilöstövuokrauksen, konsulttipalvelujen, työllisyyspalvelujen ja suorahaun yhdistäminen samaan toimipisteeseen. Kattavan henkilöstöpalvelupaketin tarjoavan Wulff Works Vaasan tavoitteena on kasvaa merkittäväksi paikalliseksi työllistäjäksi jo ensimmäisen toimintavuotensa aikana.  

”Pohjanmaalla on vahvoja yrityksiä, kunnianhimoisia hankkeita ja tekemisen kulttuuria. Kasvu tarvitsee tekijöitä, ja yrityksillä on tarve kumppanille, joka tuntee sekä alueen että asiakkaan liiketoiminnan. Kumppanina Wulff Works on myös ihmisten johtamisen ja käyttäytymisen asiantuntija”, Apuli sanoo.

Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Taitopohjainen rekrytointi avaa ovia piilossa olevalle osaamiselle

Apuli pitää erityisen tärkeänä taitopohjaista rekrytointia. Taitopohjaisessa rekrytoinnissa huomio kiinnitetään hakijan osaamiseen, oppimiskykyyn ja motivaatioon. Toimintatapa auttaa yrityksiä löytämään potentiaalia, joka saattaa jäädä perinteisessä tehtävänimikkeisiin ja tutkintoihin keskittyvässä rekrytoinnissa huomaamatta. 

”Esimerkiksi nuoren ansioluettelo voi olla lyhyt, mutta potentiaali ei ole. Työelämän ensimmäinen mahdollisuus ratkaisee usein paljon. Siksi yritysten kannattaa tunnistaa, mitä tehtävässä täytyy osata valmiiksi ja mitä voidaan opettaa hyvällä perehdytyksellä”, Apuli toteaa. 

Wulff Works keskittyy Vaasan seudulla henkilöstövuokraukseen, rekrytointeihin ja asiantuntijapalveluihin erityisesti teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen tarpeisiin. 

Rekrytoinnista alkaa taitoketju 

Apulin erityisosaamista on taitoketjujen rakentaminen, joka alkaa rekrytoinnista ja jatkuu perehdytykseen, työn muotoiluun, tiimiytymiseen ja johtamiseen. 

”Ratkaisevaa on, miten uusi työntekijä pääsee sisään tehtäväänsä, kiinnittyy tiimiin ja löytää oman roolinsa yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa. Onnistunut perehdytys parantaa sekä yrityksen tuottavuutta että työntekijän hyvinvointia”, Apuli sanoo. 

”Olen saanut tarkastella tätä ketjua useissa eri rooleissa. Siksi tiedän, kuinka paljon onnistuminen voi tuottaa – tai epäonnistuminen maksaa – sekä euroissa että ihmisten jaksamisessa.” 

Työntekijäkokemus rakentaa asiakaskokemusta 

Wulff Worksin toimintaperiaatteissa Apulia puhuttelee erityisesti tavoite siitä, että yhtiön työntekijät viihtyvät parhaiten asiakasyrityksissä

”Työntekijäkokemus näkyy suoraan asiakaskokemuksessa. Vaikka palkan maksaa henkilöstöpalveluyhtiö, jokaisen työntekijän pitää tuntea olevansa täysivaltainen ja arvostettu osa asiakasyrityksen työyhteisöä”, Apuli sanoo.  

Hän uskoo Wulff Worksin erottautuvan paikallisella läsnäololla sekä liiketoiminnan, käyttäytymisen ja johtamisen ymmärtämisellä. ”Henkilöstötarpeesta keskusteltaessa puhutaan väistämättä myös työn organisoinnista, perehdytyksestä ja johtamisesta. Työntekijän löytäminen ratkaisee tämän päivän tarpeen. Hyvin rakennettu toimintamalli auttaa ratkaisemaan myös huomisen.” 

Wulff-Yhtiöt Oyj:n ja Wulff Works Oy:n toimitusjohtaja Sami Asikainen näkee Apulin monipuolisen taustan vahvana etuna Vaasan toiminnan kehittämisessä. ”Markuksessa yhdistyvät myynti, johtaminen, henkilöstöpalvelut, perehdytys ja teknologian hyödyntäminen. Hän ymmärtää työntekijän, esihenkilön ja yritysjohdon näkökulmat. Ennen kaikkea hän on aidosti kiinnostunut ihmisistä ja asiakkaiden liiketoiminnasta”, Asikainen summaa.

Markus Apuli, omistajayrittäjä Wulff Works Vaasa   KUVA Maria Yli-Valkama  COPYRIGHT Wulff

Markus Apuli, omistajayrittäjä Wulff Works Vaasa
• Yli 20 vuoden kokemus ihmisten ja liiketoiminnan johtamisesta, ratkaisumyynnistä, palvelukonseptoinnista ja valmentamisesta
• Valmentanut uransa aikana noin 1 500 nuorta työelämän alkuun ja satoja esihenkilöitä johtamisessa
• Erityisosaamista taitopohjainen rekrytointi, perehdytys, elämykselliset oppimisratkaisut, johtamisen kehittäminen ja ratkaisumyynti
• Asuu Vaasassa ja tuntee Vaasan seudun elinkeinoelämää
• Perhe: puoliso ja 5-vuotias poika
• Palautumiskeinot: kunnon tunnin hikoilu liikkuen, joko lenkillä tai puulaakijoukkueen lätkävuorolla. Mieli lepää myös mökin, meren ja metsän äärellä Kalajoen maisemissa.

”Rekrytointi tuo osaajan ovesta sisään. Perehdytys, johtaminen ja työyhteisö ratkaisevat, haluaako hän jäädä.”   KUVA Maria Yli-Valkama  COPYRIGHT Wulff

Henkilöstöpalvelujen tarve ja markkina on kasvussa

• Osaajien ja työn kohtaamisen merkitys kasvaa, kun väestö ikääntyy ja hoivan tarve suhteessa työikäiseen väestöön lisääntyy.

• Vuonna 2025 työn ja koulutuksen ulkopuolella oli Tilastokeskuksen mukaan 56 000 iältään 15–24-vuotiasta eli 9 prosenttia ikäryhmästä. Vuonna 2024 heitä oli 50 000 eli 8 prosenttia.

• Tilastokeskuksen vuoden 2024 väestöennusteen mukaan Suomen väestöllisen huoltosuhteen arvioidaan olevan 60,1 vuonna 2045.

• Taitopohjainen rekrytointi auttaa löytämään osaamista ja potentiaalia, joka muuten voi jäädä tunnistamatta. Hyvä perehdytys ja johtaminen tukevat työelämään kiinnittymistä. Hyöty näkyy yksilön toimeentulossa ja osallisuudessa sekä yhteiskunnassa osaamisena ja verotuloina.

Jaa juttu
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Tilaa uutiskirje Tilaus vahvistetaan uutiskirjesivulla. Voit perua tilauksen milloin tahansa; käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.