Yli puolet suuryrityksistä näkee puolustussektorin uutena liiketoimintamahdollisuutena
Vuoden 2026 geopoliittiset tapahtumat ovat lisänneet suomalaisyritysten riskejä, selviää OP Pohjolan Yrityspulssi-kyselystä. Geopoliittinen tilanne vaikuttaa myös suoraan yritysten strategisiin tavoitteisiin. Samalla yritykset kuitenkin etsivät ja löytävät uusia kasvun mahdollisuuksia muuttuvassa toimintaympäristössä.
Peräti 87 prosenttia Suomessa toimivista, vähintään 200 miljoonan euron vuotuisella liikevaihdolla varustetuista yrityksistä kertoo, että vuoden 2026 geopoliittiset tapahtumat ovat lisänneet niihin ja niiden liiketoimintaan kohdistuvia riskejä. Vain 6 prosenttia yrityksistä ei koe riskien kasvaneen geopoliittisten tapahtumien seurauksena.
Vuotta 2026 ovat leimanneet kauppapoliittiset jännitteet sekä sodat Ukrainassa ja Lähi-idässä. Yrityksissä geopoliittiset riskit voivat tarkoittaa esimerkiksi sitä, että keskeisen komponentin toimitus viivästyy kuukausilla, vientimarkkinalle asetetaan uusia tullimaksuja tai yritys joutuu kasvattamaan merkittävästi panostuksiaan kyberturvallisuuteen. Suomessa toimivat yritykset ovat joutuneet arvioimaan uudelleen riskejään, toimitusketjujaan ja kasvustrategioitaan.
– Geopolitiikka ei ole enää yrityksille taustahälyä, vaan vaikuttaa siihen, mihin investoidaan ja missä kasvetaan. Yritykset ovat oppineet ennakoimaan riskejä ja tekemään päätöksiä muuttuvissa tilanteissa. On tärkeää, että yritykset katsovat eteenpäin ja hakevat kasvua myös maailmanpolitiikan murrosten keskellä, OP Yrityspankin toimitusjohtaja Katja Keitaanniemi sanoo.
Maailmanpolitiikan käänteet näkyvät myös yritysten pitkän aikavälin suunnittelussa. 69 prosenttia yrityksistä kertoo, että geopoliittinen tilanne on vaikuttanut jo nyt suoraan yrityksen pitkän aikavälin strategisiin valintoihin.
Puolustussektorissa nähdään mahdollisuuksia
Lähes joka kolmas yritys on tuonut toimitusketjuja kotimaahan tai lähialueille toimitus- ja tuotantovarmuuden varmistamiseksi geopoliittisen tilanteen vuoksi ja joka neljäs torjuakseen lisääntynyttä protektionismin uhkaa. Lisäksi 84 prosenttia vastaajista kertoo yrityksen kasvattaneen investointeja kyberturvallisuuteen kiristyneen geopoliittisen tilanteen vuoksi.
– Maailmanpoliittiset jännitteet ovat vauhdittaneet toimitusketjujen siirtämistä lähemmäs kotimaata. Vaikka muutoksen taustalla on ennen kaikkea riskienhallintaa, se voi samalla avata uusia mahdollisuuksia investoinneille, työllisyydelle ja talouskasvulle Suomessa, Keitaanniemi arvioi.
Muuttuvassa toimintaympäristössä nähdään myös mahdollisuuksia. Yli puolet vastaajista näkee puolustussektorin tarjoavan liiketoimintamahdollisuuksia joko suoraan tai välillisesti.
Myös tuoreiden taloussignaalien perusteella yritysten toimintaympäristössä näkyy myönteisiä kehityskulkuja. Helsingin pörssin tuloskausi on edennyt odotuksia suotuisammin, ja OP Pohjolan analyytikoiden mukaan negatiivisia yllätyksiä liikevaihdossa on nähty poikkeuksellisen vähän. Elinkeinoelämän keskusliiton uusimman suhdannebarometrin mukaan yritysten suhdannenousu puolestaan on jatkunut sekä laajentunut ja näkymät vahvistuneet kansainvälisen talouden epävarmuuksista huolimatta.
– Muuttuva toimintaympäristö pakottaa yrityksiä uudistumaan. Suomalaisyritykset eivät näytä lamaantuvan geopoliittisesta epävarmuudesta. Päinvastoin ne etsivät aktiivisesti uusia kasvun lähteitä, ja puolustussektori on tästä yksi näkyvimmistä esimerkeistä. Sektorin ympärille rakentuu kysyntää, joka voi avata mahdollisuuksia hyvin erilaisille yrityksille teknologiasta logistiikkaan ja teollisuudesta palveluihin, Keitaanniemi sanoo.

