Ansiopäivärahan saajien määrä kasvoi heinäkuussa – taso jäi silti aiempia kesiä matalammaksi

Avoimessa työttömyyskassassa ansiopäivärahan saajien määrä on ollut tänä kesänä selvästi pienempi kuin kahtena edellisenä vuonna. Heinäkuun puoliväliin mennessä ansiopäivärahaa oli maksettu 12 136 Avoimen työttömyyskassa jäsenelle. Saajia oli 1 211 enemmän kuin kesäkuun vastaavana ajankohtana. Lomautettuja oli lähes neljännes päivärahan saajista.
Heinäkuun puoliväliin mennessä ansiopäivärahaa saaneiden määrä kasvoi 11,1 prosenttia kesäkuun puoliväliin verrattuna. Kesäkuun puolivälissä päivärahaa oli maksettu 10 925 jäsenelle ja koko kesäkuun aikana yhteensä 16 530 jäsenelle.
Saajamäärä laskenut viimevuodesta
Edellisvuoteen verrattuna saajien määrä oli kuitenkin pienempi. Vuoden 2025 heinäkuun puolivälissä ansiopäivärahaa oli saanut 12 911 jäsentä. Tämän vuoden määrä on 775 saajaa eli 6,0 prosenttia pienempi.
Lomautettuja lähes neljännes saajista
Lomautusajan päivärahaa oli maksettu heinäkuun puoliväliin mennessä 2 887 jäsenelle. Lomautettujen osuus kaikista ansiopäivärahan saajista oli 24 prosenttia.
Heinäkuun alkupuoliskon luvut osoittavat, että ansiopäivärahan saajien määrä on kasvanut alkukesään verrattuna, vaikka se jää edelleen viime vuoden vastaavan ajankohdan tasosta. Vielä on vaikea ennakoida, miten työttömyystilanne tulee kehittymään kausitöiden päätyttyä. Tyypillisesti hakijamäärät nousevat kassassa loka-marraskuun paikkeilla. – Hakemusmäärät ovat olleet tänä kesänä kokonaisuudessaan maltilliset. Hakemusten käsittely on ollut kassassa sujuvaa. Parhaimmillaan käsittelyaika on ollut vain yhden päivän ja pääosin hakemukset on käsitelty kesän aikana muutamassa päivässä. Käsittelyaika on jäsenillemme tärkein asia, koska monelle etuuden nopea maksu on kriittinen tekijä oman talouden kannalta, kertoo Avoimen työttömyyskassan hallintojohtaja Kaisa Tikka.
