Oppipojasta mestariksi – miksi kädentaidot ja hiljainen tieto ovat yhä korvaamattomia

Oppipoika – kisälli – mestari –polku kehittää huippuosaajia vielä nykypäivänäkin

Tietotaito kehittyy tekemällä ja hiljainen tieto kokemalla. Vaikka ammattikouluopinnot ovatkin nykypäivänä yleisin väylä käsillä tehtävän mekaanisen työn pariin, saattaa perinteinen polku luoda ammattitaitoa, jota on helppo käydä kateeksi.

Turkulainen yrittäjä Johannes Iljanka istuu alas ja alkaa mittaamaan hautakiveen kaiverrettuja kirjaimia. 1967 haudatun läheisen kanssa samaan kiveen tarvitaan nyt uusi kaiverrus ja kirjainten on vastattava tarkasti aikaisempia. Koko täytyy täsmätä, kirjainten välien tulee vastata aikaisempaa ja jokainen K- tai R-kirjaimen poikkiviiva tulee kallistaa oikeaan kulmaan. Työ on tarkkaa, mutta Iljankalta se sujuu vakain käsin.

Osaamista ei opi pelkästään koulussa

Hautakivien ammattilaiseksi ei niin vain kouluttauduta. Kivialan ammattitutkinto antaa avaimia, mutta suurin osa niistä avaa oven teolliseen kiven käsittelyyn.

“Hautakivityöhön, varsinkaan kaivertamiseen sopivaa osaa koulutuksesta on ehkä 10–15 %. Me emme saa työntekijöitä suoraan mistään koulusta”, Iljanka selittää. Turun Hautakivipalvelulla kuitenkin työskentelee viisi ihmistä täyspäiväisesti, sekä muutama osa-aikainen apukäsi. Osaamista katon alta löytyy, mutta mistä se on valjastettu?

Iljankan isä perusti yhtiökumppanin kanssa Turun Hautakivipalvelun vuonna 1984. Kymmenisen vuotta myöhemmin Iljankan äiti osti yhtiökumppanin osuuden tehden yrityksestä perheyrityksen. Lapsena hiihtolomaviikolla osa päivistä saattoi kulua mukana yrittäjäpariskunnan työpaikalla ja kolmetoistavuotiaana Iljanka aloitti kesätyöt yrityksessä. Aluksi tehtävät olivat pieniä, mutta pikkuhiljaa vastuu kasvoi. Lukion ja armeijan jälkeen hän oli jo täysipäiväisesti töissä.

Oppipojasta mestariksi

Kouluttautuminen on suomalaisessa yhteiskunnassa käytännössä itsestäänselvyys. Lähes jokaisen takataskusta löytyy todistus ammattikoulusta tai korkeakoulusta, toisin sanoen todistus osaamisesta jonkin tietyn alan vaatimuksiin. Ennen ammattikouluja järjestelmä oli eri. Nuoret hakeutuivat oppipojiksi mestarien opetukseen, jossa heille opetettiin vuosia kädentaitopohjaisesta ammatista. Oppipojasta kisälliksi siirryttyä töitä saatettiin tehdä vielä kymmenen vuotta ennen, kuin tekijän katsottiin olemaan valmis osoittamaan osaamisensa ja saavan mestarin tittelin. Vaikkei oppipojasta mestariksi ole nykyään yleinen polku työelämään, on se selvästi joillain aloilla edelleen tehokas, ellei jopa paras tapa todelliseksi kädentaitojen osaajaksi.

Kun Iljanka kertoo roolistaan työnantajana, hän mainitsee ohi mennen: “Kiven käsittelyyn on monia tekniikoita. Minun hommani on, että kun tulee uusia työntekijöitä, opetan heitä asia kerrallaan sitä mukaan, kun niitä tulee”. Yrittäjällä on kokemusta vyön alla jo yli 25 vuotta. Hän kertoo työstään vaatimattomasti, mutta välillä lauseiden takaa pilkahtaa rautainen osaaminen. Tietotaito tai hiljainen tieto, jota ei kerry koulun penkillä.

Hiljainen tieto tekee mestarin

Hiljainen tieto on sitä osaamista, joka voi olla vaikeaa sanoittaa. Loogisella päättelyllä pääsee elämässä pitkälle, mutta hiljainen tieto muovaa kisälleistä mestareita. Kisälli osaa ottaa huomioon tilanteen tekijät, kun taas mestari hallitsee myös valtavan määrän muuttujia. Hiljainen tieto on näkemyksiä ja intuitiota.

Iljanka veistää kaiverrusteippiä askarteluveitsellä. Rivit on mitattu samalle korkeudelle viereisten tekstien kanssa, mutta siirretty hieman, jotta symmetria säilyy. Jokainen väli on mitattu tarkkaan ja leikkuuviivoista tulee suoria viivaimen avulla, mutta joidenkin kirjainten pyöreät muodot Iljanka leikkaa vapaalla kädellä. Turun Hautakivipalvelun tarjoama lopputulos vastaa lähes kuusikymmentä vuotta sitten kaiverrettua tekstiä häkellyttävän täsmällisesti.