Siirry sisältöön
torstai 23.7.2026 ☁️ 15° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Nimitykset

Väestöliiton uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Tiina Ristikari 

Tiina Ristikari. Kuva: Tilda Hopia / Itla.
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Väestöliitto ry:n uutena toimitusjohtajajana aloittaa 24.3.2025 yhteiskuntatieteiden tohtori ja lapsiperhetutkimuksen dosentti Tiina Ristikari. Nykyinen toimitusjohtaja Eija Koivuranta jää eläkkeelle maaliskuun lopussa. 

Tiina Ristikari siirtyy Väestöliiton johtoon nykyisestä tehtävästään Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlasta, jossa hän on toiminut kehitysjohtajana ja varatoimitusjohtajana. Hän on myös lastensuojelujärjestö Pesäpuu ry:n hallituksen puheenjohtaja. Työurallaan Ristikari on aiemmin toiminut muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella tutkimuspäällikkönä ja erikoistutkijana sekä työskennellyt erilaisissa hyvinvointiin liittyvissä tutkimushankkeissa. – Väestöliitto on arvostettu ja perinteikäs toimija väestön hyvinvoinnin edistämisessä Suomessa. Uutena toimitusjohtajana tulen vaalimaan organisaation arvokasta perintöä ja työskentelemään yhdessä kumppaneiden sekä osaavan henkilöstön kanssa sen eteen, että hyvinvointi, tasa-arvo ja vahvat ihmissuhteet ovat saavutettavissa kaikille suomalaisille. Odotan innolla yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa ja sitä, kuinka voimme yhdessä tukea ihmisoikeuksia ja edistää oikeudenmukaisempaa ja kestävämpää tulevaisuutta, Tiina Ristikari sanoo.

Toimitusjohtajan tehtävään haki 72 henkilöä, joiden joukosta Väestöliiton hallitus teki lopullisen valinnan. 

– Väestöliiton merkitys korostuu tässä ajassa ihmissuhteiden ja ihmisoikeuksien turvana. Meidän on kyettävä tarjoamaan uusia näkökulmia ja tuettava kestävää väestönkehitystä ja perheiden hyvinvointia. Tiina Ristikarin laaja-alainen työura perheiden ja väestön hyvinvoinnin parissa niin tutkimuksessa, edunvalvonnassa kuin strategisessa ajattelussakin tulee vahvistamaan Väestöliittoa entisestään. Saamme Tiinasta Väestöliitolle eteenpäin katsovan johtajan, iloitsee Väestöliiton puheenjohtaja Hilkka Kemppi

Jaa juttu
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa. Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.