Juhani, Jussi ja Ville
Uutiset

Kaarinalainen sopimushallinnan tekoäly-yritys Zefort keräsi 1M€ rahoitusta

Kotimainen sopimushallinnan tekoäly-yritys Zefort keräsi miljoona euroa kansainväliseen kasvuun

Suomalainen tekoälyä hyödyntävä sopimushallinnan yritys Zefort on saanut miljoonan euron pääomasijoituksen kahdelta kokeneelta suomalaiselta sijoittajalta. Nopeasti kasvanut yritys on jo noussut johtavaan asemaan Suomessa sopimushallinnan palveluissa ja tavoittelee seuraavaksi merkittävää kasvua Pohjoismaissa ja Euroopassa.

Zefortin päätuote on kattava ja edistykselliseen tekoälyyn perustuva sopimushallintaratkaisu, joka tarjoaa esimerkiksi pilvipalveluna toimivan älykkään sopimusarkiston. Zefortin asiakaskunta Suomessa on erityisen edustava, kattaen niin pankkeja, tunnettua teknologia- ja terveysalan yhtiöitä kuin myös pk- ja perheyrityksiä.

Zefortin kansainvälistä kasvua lähtee tukemaan kaksi kokenutta sijoittajaa: Accountorin perustaja ja kasvuyrityssijoittaja Asko Schrey sekä pääomasijoittaja Timo Larjomaa.  Larjomaan sijoitussalkkuun kuuluu mm. Fennoa, Silmäasema ja Nordhealth. Schreyn sijoituksiin lukeutuu MVision, ReceiptHero, Fluentic, Palkkaus.fi sekä Finnish Distillery Company. He ovat yhdessä sijoittajina myös lakiteknologiayritys Docuessa.

Schrey ja Larjomaa ovat yhtiöidensä kautta ostaneet 40 % vähemmistöosakkuuden yrityksen osakekannasta sekä tehneet miljoonan euron sijoituksen yrityksen kasvun vauhdittamiseen. Zefortin pääomistajina ja operatiivisissa avaintehtävissä jatkavat yrityksen perustajat Jussi KarttilaVille Laurikari ja Juhani Heikkilä. Schrey ja Larjomaa liittyvät yrityksen hallitukseen.

“Zefortista on tullut merkittävä tekijä sopimushallinnan markkinassa ja olemme saavuttaneet kahden miljoonan euron toistuvan vuosilaskutuksen (ARR). Nyt saamamme kasvusijoituksen avulla avaamme Zefortin tarinassa uuden, entistäkin kansainvälisemmän luvun,” kommentoi Jussi Karttila, Zefortin toimitusjohtaja.

“Zefort on kansainvälisille markkinoille istuva, asiakkaiden arvostama tuote, jonka takana on erittäin kokenut tiimi. Toivon, että pian 50 vuotta kestänyt yrittäjäurani auttaa Zefortia huikeassa menestystarinassaan. Keskisuurille ja suurille yrityksille oman sopimuskannan hallinnalla on tärkeä merkitys päivittäisessä toiminnassa, yrityskauppatilanteissa ja esimerkiksi kyberturvallisuuteen liittyvän EU-tasoisen regulaation kasvun myötä, tuoreimpina esimerkkeinä NIS2-direktiivi ja DORA-asetus,” kommentoi Asko Schrey.

“Zefortin maineikas asiakaskunta todistaa, että ratkaisulle on kysyntää myös Suomen ulkopuolella. Suomalaiseen ohjelmistokehitykseen on ilo sijoittaa. Ohjelmistoala on Suomelle merkittävä, kasvava vientituote, jossa oikeilla panostuksilla voidaan saavuttaa huomattavia tuloksia. Haluan tuoda rohkeutta yrittämiseen,” kommentoi Timo Larjomaa.

Sijoitus käytetään Zefortin kansainväliseen kasvuun ja liiketoiminnan laajentumiseen erityisesti Pohjoismaissa sekä Pohjois-Euroopassa. Tällä hetkellä Zefortilla on asiakkaita jo 11 maassa.