KTM Miina Pulkkinen aloittaa Farmanian toimitusjohtajana 9. syyskuuta 2024.
Uutiset

Henkilöstöpalveluyhtiö Farmania siirtyy kokonaan Apteekkariliitolle

Apteekkariliitto vahvistaa omistustaan henkilöstöpalveluita apteekeille ja lääke- sekä terveysalan yrityksille tarjoavasta Farmaniasta, kun yhtiön perustajaosakas ja nykyinen toimitusjohtaja, proviisori Marianne Hovi myy vähemmistöosuutensa yhtiöstä Apteekkariliitolle. Yhtiön uutena toimitusjohtaja aloittaa KTM Miina Pulkkinen.

Apteekkariliitto tuli yhtiön vähemmistöomistajaksi 25 prosentin osuudella vuonna 2017 ja kasvatti omistustaan 75 prosenttiin vuonna 2021. Jatkossa Apteekkariliitto omistaa yhtiön kokonaan. Marianne Hovi perusti Farmanian vuonna 2012.

Farmanian liikevaihto oli viime vuonna 8,6 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli yhteensä 270 osa- ja kokoaikaista työntekijää. Yhtiön toiminnan ytimessä on farmaseuttisen työvoiman vuokraaminen apteekeille.

– Vakituisen työvoiman saanti on vaikeutunut viime vuosina myös apteekkisektorilla. Oman henkilöstöpalveluyhtiön avulla olemme voineet helpottaa apteekkien akuutteja ja pidempiaikaisiakin tarpeita. Marianne on tiimeineen tehnyt upeaa työtä Farmanian kasvattamisessa apteekkialan johtavaksi henkilöstöpalveluyhtiöksi, kiittelee yhtiön hallituksen puheenjohtaja, apteekkari Risto Kanerva.

Marianne Hovin mukaan Apteekkariliitto on ollut Farmanialle paras mahdollinen kumppani viime vuosien aikana.

– Olen kiitollinen hyvästä yhteistyöstä ja tuesta Apteekkariliitolle näiden vuosien aikana, kun olen toiminut yhtiön toimitusjohtajana. Olemme tehneet yhdessä merkittäviä päätöksiä ja luoneet pohjaa niin yhtiön menestykselle kuin uudelle aikakaudelle, jota seuraajani pääsee johtamaan, Marianne Hovi iloitsee.

Miina Pulkkinen aloittaa yhtiön toimitusjohtajana 9. syyskuuta. Pulkkinen siirtyy tehtävään Hoivamme Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Sitä ennen Pulkkinen on työskennellyt monipuolisesti eri johtotehtävissä yksityisen terveydenhuollon palveluyrityksissä, kuten A-Klinikka Oy:ssä ja PlusTerveys Oy:ssä. Miina Pulkkinen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.  

– Farmanian asiantuntijuutta ja yhdessä tekemistä korostava arvomaailma luovat erittäin hyvän pohjan yhtiön pitkäjänteiselle kehittämiselle. Olen erittäin iloinen Apteekkariliitolta saamastani luottamuksesta, toimitusjohtajana aloittava Miina Pulkkinen toteaa.

Farmanian lisäksi Apteekkariliiton omistamia yhtiöitä ovat lääke- ja terveysalan tukkukauppa Medifon Oy, tietojärjestelmiä ja tietoliikennepalveluja apteekeille tuottava Pharmadata Oy ja viestintäyhtiö PharmaPress Oy.