Ilmarisen toimitalo
Uutiset

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku vaimeni

Työntekijämäärä laski heinäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -3,2 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, rakentaminen sekä hallinto- ja tukipalvelut.

Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa. Suhdanneindeksiin mukaan laskettavat 10 toimialaa kattavat valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen suhdanneindeksin negatiivinen kehitys vaimeni heinäkuussa. Työntekijämäärä laski heinäkuussa -3,2 prosenttia (kesäkuu -3,8 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan.

– Suhdanneindeksin työntekijämäärän yli vuoden jatkunut lasku hidastui heinäkuussa hieman. Silti kaikki indeksissä seuraamamme toimialat laskivat. Myös Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyys heikkeni ja työttömyys kasvoi, kun tarkastellaan hieman laajemmin vuoden 2024 toista vuosineljännestä. On kuitenkin arvioitu, että Suomi olisi talouden suhdanteen pohjalla ja suunta kääntyisi vähitellen nousuun. Taloutemme kehitykseen vaikuttavat toki vahvasti maailmantalouden ja geopolitiikan käänteet, joita tänä vuonna on riittänyt, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.

Ilmarisen suhdanneindeksin toimialoista olivat eniten laskussa henkilöstövuokraus (-11,2 %), rakentaminen (-7,9 %) ja hallinto- ja tukipalvelut (-5,2 %). Vähäisintä lasku oli kuljetuksessa (-0,3 %), kaupassa (-1,4 %) ja teollisuudessa (-2,1 %).

– Rakentamisen osalta luku on kuluneen vuoden paras, vaikka onkin edelleen lähes -8 prosenttia negatiivinen. Rakennusalan toipumisen vauhtiin liittyy runsaasti epävarmuutta, vaikka positiivisiakin signaaleja on jo näkynyt. Vuoden ensimmäistä puolikasta tarkasteltaessa parhaiten, tai vähiten huonoiten, indeksimme toimialoista on mennyt teollisuudella, tietotekniikalla ja viestinnällä sekä terveys- ja sosiaalipalveluilla, summaa Jouni Vatanen.

Kaikilla alueilla laskua

Maantieteellisesti tarkasteltuna työntekijämäärän kehitys oli laskussa heinäkuussa kaikilla alueilla. Eniten laskua tuli Itä-Suomessa (-4,9 %) ja vähiten Länsi-Suomessa (- 2,0 %).

  • Etelä-Suomi (-2,9 %): Seuratuista toimialoista kaikki olivat laskussa. Suurimmassa laskussa olivat: henkilöstövuokraus (-10,7 %), rakentaminen (-7,2 %) ja majoitus- ja ravitsemusala (-6,4 %). Vähäisintä lasku oli kuljetuksessa (-0,3 %), kaupassa (-1,4 %) ja teollisuudessa (-2,1 %).
  • Länsi-Suomi (-2,0 %): Kasvua oli asiantuntijapalveluissa (+1,3 %) ja teollisuudessa (+0,7 %). Suurimmassa laskussa olivat: henkilöstövuokraus (-12,0 %), rakentaminen (-7,1 %) ja viestintä- ja tietotekniikka (-3,6 %).
  • Itä-Suomi (-4,9 %): Seuratuista toimialoista vain viestintä- ja tietotekniikka (+5,7 %) oli nousussa. Lasku oli suurinta henkilöstövuokrauksessa (-19,4 %), rakentamisessa (-12,5 %), hallinto- ja tukipalveluissa (-10,9 %) ja asiantuntijapalveluissa (-9,2 %). Pienintä lasku oli majoitus- ja ravitsemusalalla (-2,6 %) sekä kaupassa (-3,2 %).
  • Pohjois-Suomi (-3,5 %): Kasvua oli vain kuljetuksessa (+0,9 %). Suurimmassa laskussa olivat: rakentaminen (-7,5 %), teollisuus (-6,3 %) ja majoitus- ja ravitsemusala (-5,4 %). Pienintä lasku oli viestintä- ja tietotekniikassa (-0,6 %) ja kaupassa (-0,7 %).

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

Tutustu tarkemmin