Monissa kehittyvissä maissa sairaanhoidossa on puutetta lähes kaikesta. Erityisen paljon tarvetta on esimerkiksi pyörätuoleille, sairaalasängyille, ultraäänilaitteille, näöntutkimuslaitteille ja sikiömonitoreille.
Uutiset

UFF aloitti käytettyjen sairaalalaitteiden keräyksen kehittyvien maiden hyväksi

Vaatekeräyksestä tunnettu UFF on aloittanut käytettyjen lääkinnällisten välineiden ja tarvikkeiden keräyksen Suomessa. Kerätyt välineet lahjoitetaan kehittyvien maiden sairaanhoidon hyväksi. Meille tarpeettomiksi käyneet lääkinnälliset välineet voivat pelastaa elämän toisaalla.

UFF on aloittanut vaatekeräyksen lisäksi käytettyjen lääkinnällisten välineiden ja apuvälineiden keräyksen. Viidellä toimintavuosikymmenellä UFF on luonut koko Suomen kattavan vaatekeräysverkoston ja kerännyt 178 miljoonaa euroa ilmasto- ja kehitysyhteistyöhön. Suomalaisten lahjoittamista vaatteista saaduilla varoilla järjestetään vaatteiden keräyspalvelu ja tuetaan kehitysyhteistyöhankkeita muun muassa Angolassa, Mosambikissa, Zimbabwessa ja Intiassa.

– Viime vuonna tukemme kehitysyhteistyölle oli lähes kolme miljoonaa euroa. Sairaalatarvikkeiden keräys kehittyvien maiden tueksi on luonteva lisä toimintaamme. Meille tarpeettomiksi käyneet lääkinnälliset välineet voivat pelastaa elämän toisaalla, UFF:n kumppanuustoiminnasta vastaava viestintäpäällikkö Riitta Nissi sanoo ja jatkaa:

– Lääkinnälliset välineet ovat arvokas resurssi apua tarvitsevissa yhteisöissä. UFF:n olemassa oleva logistiikka ja yhteistyö ruotsalaisen kumppanimme Human Bridgen kanssa mahdollistavat lääkinnällisten välineistöjen tehokkaan ohjaamisen avuntarvitsijoille. ​

UFF toimittaa Suomessa kerätyt laitteet Ruotsiin Human Bridgelle, joka kunnostaa ja huoltaa laitteet ja lähettää ne kohdemaihin. Human Bridge on humanitaarinen järjestö, joka on erikoistunut käytettyjen ja kuitenkin toimivien lääkinnällisten laitteiden ja välineiden toimittamiseen kehittyviin maihin ympäri maailman.

UFF ottaa vastaan sairaalatarvikelahjoituksia niin hyvinvointialueilta kuin yksityisiltä toimijoiltakin. Ensimmäiset Suomesta lahjoitetut erät lähtivät eteenpäin heinäkuussa. Lahjoituksessa oli muun muassa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lahjoittamia sairaalasänkyjä, ultraäänikoneita, leikkausmikroskooppi ja leikkaustaso.

Paljon tarvetta ultraäänille ja sikiömonitoreille

Sairaanhoito on ihmisoikeus. Monissa kehittyvissä maissa sairaanhoidossa on puutetta lähes kaikesta. Erityisen paljon tarvetta on esimerkiksi pyörätuoleille, sairaalasängyille, ultraäänilaitteille, näöntutkimuslaitteille ja sikiömonitoreille.

Toimitettavat tarvikkeet ja välineet valitaan sen mukaan, mitä paikalliset kumppanit kertovat 
tarvittavan.​ Uudelleen käyttöön toimitettavien lääkinnällisten välineiden ja tarvikkeiden kunto tarkastetaan ja tarvittaessa korjataan ennen kohteeseen lähettämistä. Käyttövalikon kielen tulee olla englanti. Mukaan laitetaan käyttöohjeet.

–Jos laite ei ole kunnostettavissa tai tuotteen laatua ei voida muuten hyväksyä luovuttajamaassa, ei sitä voida myöskään hyväksyä lahjoituksena, Human Bridgen toimitusjohtaja Robert Bergman sanoo.

Kohdemaat Itä-Euroopassa ja Afrikassa

Kehittyvissä maissa apua toimitetaan sekä organisaatioille että julkishallinnon laitoksille.

– Meillä on esimerkiksi yli kaksikymmenvuotinen yhteistyö Etiopian terveysviranomaisten kanssa. Olemme lähettäneet tarvikkeita yli 250 sairaalaan Etiopiassa, Bergman kertoo.

Tarvikkeita toimitetaan myös Itä-Eurooppaan ja Etiopian lisäksi muihinkin Afrikan maihin.

– Toivomme, että voimme edistää globaalia kestävää kehitystä ja ihmisten hyvinvointia kiertotalouden keinoin, vaatteiden lisäksi nyt myös lääkinnällisten välineiden ja tarvikkeiden avulla, Nissi sanoo.