Turun kauppakamarin ICT-teko-tunnustus myönnettiin Sosiaalipalvelusäätiö Ote sr:lle ansioistaan erityisesti nuorten työllistymisen ja teknologisen osaamisen edistämiseksi. Ote-säätiön toimitusjohtaja Tanja Vanharanta vastaanotti tunnustuksen.
Uutiset

Vuoden 2024 ICT-teosta palkittu Ote-säätiö osallistaa nuoria teknologian pariin

Turun kauppakamarin ICT-teko-tunnustus myönnettiin Sosiaalipalvelusäätiö Ote sr:lle ansioistaan erityisesti nuorten työllistymisen ja teknologisen osaamisen edistämiseksi. Tunnustus luovutettiin ICT 2024 -tilaisuudessa 7.3.

Säätiö on perustettu vuonna 1997 ja sen tarkoituksena on edistää ja tukea vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden kuntoutusta, kouluttautumista ja työllistymistä ja järjestää tätä tukevaa toimintaa.

”Sosiaalipalvelusäätiö Ote sr on onnistunut innovoimaan ja palvelumuotoilemaan haastavassa asemassa oleville nuorille it-alan työ- ja opiskelumahdollisuuksia. Säätiö on toimintansa kautta yhdistänyt nuorten ICT-osaamisen ja kiinnostuksen teknologiaan matalla kynnyksellä”, perustelee valintaa Turun kauppakamarin ICT-valiokunnan puheenjohtaja Petri Syväjärvi.

Ote-säätiöllä on huomassaan yksiköitä, joissa nuoret pääsevät yhdistämään kiinnostuksensa teknologiaan ja työmahdollisuuksiin. Tarjolla on koodikielten kirjoittamiseen keskittynyt ohjelmointiyksikkö, jossa koodataan nettisivuja, pelejä, grafiikkaa ja sovelluksia. E-sport workshopissa harjoitellaan e-pelaamista ja siihen liittyvää tapahtumatuotantoa sekä striimaamista pelikasvatuksellisin menetelmin. Digipajassa harjoitellaan asiakkaiden it-laitteiden huoltoa ja korjausta.

”Työn lisäksi tarjolla on mahdollisuus suorittaa ammatillisen tutkinnon osia tai koko tutkinto tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnosta työllisyyttä edistävän palvelun aikana. Näin tarjotaan mahdollisuus opiskella käytännön kautta”, kuvailee säätiön toimitusjohtaja Tanja Vanharanta.

”Innovointi säätiössä aloitettiin yksinkertaisella pohdinnalla siitä, mikä nuoria tällä hetkellä kiinnostaa? Miten nuorien osallisuuden tunnetta ja itsetuntoa saataisiin lisättyä? Miten ylittää ensimmäinen kynnys ja tulla työllistymistä edistävään palveluun ja sitä kautta päästä lähemmäksi työelämää?” kuvailee Vanharanta.

”Suurimpia haasteita nuorilla kiinnittyä opiskeluiden tai työelämän pariin ovat syrjäytyminen, sosiaaliset haasteet ja muut mielenterveyden ongelmat.”

Marraskuussa 2023 palvelussa oli mukana 44 nuorta. Turun kauppakamari jakaa vuoden ICT-teko-palkinnon nyt 18:tta kertaa. Aikaisempina vuosina palkinnon ovat saaneet mm. Silo AI, Boost Turku ja SmartSalo. Palkintoa oli jakamassa Turun kauppakamarin ICT-valiokunta, jossa vaikuttaa noin 40 alueen IT-alan osaajaa.