Suhdannebarometri
Varsinais-Suomen pk-yritysten suhdannebarometri on muutoin varsin toiveikas, mutta kannattavuuden uskotaan laskevan voimakkaasti, mitä selittänee raaka-aineiden ja energian huolestuttava hintakehitys.
Uutiset

Varsinais-Suomen pk-yritysten suhdanneodotukset ovat lähialueita ja muuta maata paremmalla tasolla

Tämä käy ilmi keskiviikkona julkaistusta Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön pk-barometrista, johon vastasi Varsinais-Suomessa 464 yrittäjää. Syksyn barometrissa selvitettiin, pienten ja keskisuurten yritysten näkemyksiä mm. suhdannetilanteesta, yrityksen taloudellisesta kehityksestä sekä rahoituksesta.

Tuore pk-barometri kertoo, että varsinaissuomalaiset yritykset kokevat yleiset suhdannenäkymät muuta maata positiivisemmin. Suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku on Varsinais-Suomessa 0 %, kun koko maan osalta se on -5 %. Varsinaissuomalaiset yritykset näkevät tilanteen selkeästi toiveikkaammin kuin naapurimaakunnissa. 

– Varsinais-Suomen muuta maata parempia tuloksia selittävät teollisuuteen ja rakentamiseen kohdistuneet investoinnit, jotka ovat pitäneet pidempään positiivista kehitystä yllä. Näköpiirissä kuitenkin on, että valtavat kustannusnousut ovat alkaneet vaikuttaa jo maakunnan veturiyrityksiin ja sitä kautta myös koko alihankintaketjuun ja pk-yrityksiin, toteaa Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter.

Yleiset odotukset ovat laskeneet myös Varsinais-Suomessa

Vielä vuosi sitten saldoluku oli 21 %.

– Huolimatta verrattain paremmista suhdanneluvuista, ovat myös varsinaissuomalaiset yritykset joutuneet kärsimään sodan myötä kiihtyneistä hintojen noususta. Harva yritys oli ehtinyt täysin elpyä globaalin pandemian aiheuttamista haasteista, kun uusi kriisi energiamarkkinoiden myllerryksen ja inflaation muodossa olivat jo ovella, kommentoi Munter.

Erityisesti raaka-aineiden ja muiden välituotteiden hintojen odotetaan nousevan ripeästi. On nähtävissä, ettei yritysten omien tuotteiden ja palveluiden hinnoitteluvara todennäköisesti kykene kompensoimaan välituotteiden hintojen nousua.

– Moninkertaiset kustannukset mm. energian osalta ovat monelle yritykselle ylitsepääsemättömän suuria. Nyt tarvitaan yhteiskuntavastuuta suomalaisilta sähköyhtiöiltä. Vetoamme myös kuntapäättäjiin, jotta he käyttäisivät vaikutusvaltaansa kuntaomisteisiin energiayhtiöihin ja varmistaisivat, etteivät ne maksata hinnannousua maakuntamme yrityksillä, Munter vaatii.

Rahoituksen saanti edellyttää usein Finnveran takausta

Tiukka pankkitoiminnan sääntely ja yritysten heikentynyt luottokelpoisuus näkyvät pk-yritysten rahoituksessa siten, että Finnveran takauksella on keskeinen merkitys rahoituksen saannissa. Pankkirahoitusta hakeneista lähes kolmannes kertoi, että rahoituksen saatavuus edellytti Finnveran takausta. Finnveran takaus on erityisen tärkeä kasvuhakuisimmille yrityksille.

Yleisesti ottaen rahoituksen saatavuus on ollut hyvällä tasolla, sillä vain kolme prosenttia pk-yrityksistä ilmoitti, että ei ole saanut hakemaansa rahoitusta. Kireät vakuusvaatimukset on edelleen merkittävin syy, miksei rahoitus ole järjestynyt, kertoo Finnveran aluejohtaja Seija Pelkonen.

Syksyn 2022 pk-yritysbarometriin vastasi Varsinais-Suomessa 464 yrittäjää. Heistä 65 prosenttia toimii palvelualalla ja 15 prosenttia kaupan alalla. Vastaajista 11 prosenttia on rakennus- ja 10 prosenttia teollisuusalan yrityksiä.

Valtakunnallisia tuloksia pääsette tarkastelemaan täällä.