Turun Kuljetinasennus Oy Seppo Saapola
Yhä lisääntyvä automatisaatio ja tavaroiden siirtely lisäävät kuljettimien kysyntää eri toimialoilla. Jo 30 vuotta toiminut Turun Kuljetinasennus Oy on kiihdytysajolegenda Seppo Saapolan perheyritys, joka valmistaa kuljettimia lähes kaikille toimialoille.
Hyvät yritykset, kaupallinen yhteistyö

30 vuotta kuljettimien suunnittelua, valmistusta ja asennusta perheyrityksessä, jonka omistajalla on myös toinen legendaarinen ura

Turun Kuljetinasennus Oy ei mainosta palvelujaan. Silti tulee uusia asiakkaita, jotka ottavat yhteyttä ja pyytävät tarjouksia kuljettimista, asennuksista ja huolloista. Jopa vuosikymmeniä kestäneet asiakassuhteet perustuvat luottamukseen ja asiantuntemukseen, mistä yritys on tunnettu alallaan – ja omistaja itse siitä toisesta urasta.

Kun Seppo Saapola aloitti 1988 yrittäjänä toiminimellä, sai hän usein kuunnella keljuiluja kavereiltaan, koska kilpa-auton kyljessä luki toiminimi eikä osakeyhtiö. Yritystoiminta oli kasvanut ja työntekijäkin palkattu, joten Saapola muutti firmansa osakeyhtiöksi 1992:

– Aloitin yritystoiminnan vanhassa kylmässä vajassa, eikä rahaa ollut edes kunnon työkaluihin. Silloin tein autopeltisepän hommia, maalausta ja koneremontteja. Sain vuoden päästä vuokrattua naapurista 50 neliön lämpimän tilan, jossa aloimme tehdä kuljettimia ja niiden asennuksia, muistelee Seppo Saapola hymyillen ankeahkoja alkuaikojaan.

Yrityksessä työskentelee Saapolan yhteensä viiden perheenjäsenen lisäksi pari muuta työntekijää ja pääkaupunkiseudulla kaksi huoltomiestä. Tavaraa kuljettimien valmistukseen tulee EU:n alueelta ja Suomesta.

– Meiltä ei ole koskaan myöhästynyt yhtään toimitusta asiakkaille, vaikka olemme toimineet jo 30 vuotta. Pari viimeistä vuotta ovat olleet vähän haastavia, koska koronan takia on ollut viiveitä ulkomaan tavaran toimituksissa. Onneksi meillä on aina ollut luotettavat tavarantoimittajat, erinomaiset asiakkaat ja ammattitaitoiset työntekijät.

Turun Kuljetinasennus Oy
Tyylikäs asiakastila Turun Kuljetinasennus Oy:n kiinteistössä Huoltomiehentiellä Liedossa.

Kuljettimien valmistus ja asennukset pääjuttu

Uudet neljä vuotta sitten valmistuneet tuotantotilat sijaitsevat Liedossa. Miehekkäällä tavalla tyylikkään kokoustilan vajaan kymmenmetrisen seinän lasivitriini on lattiasta kattoon ja seinästä seinään täynnä pokaaleja. Ulkoa kajastavassa ilta-auringon valossa ne kimaltelevat silmissä keskustelun aikana. Seppo Saapola vastailee väliin puheluihin, vaikka työpäivä on jo ohitse.

Puheluja ja tarjouspyyntöjä tulee jatkuvasti, sillä yhä lisääntyvä automatisaatio ja tavaroiden siirtely lisäävät kuljettimien kysyntää eri toimialoilla.

– Valmistamme kuljettimia tilauskannan mukaan. Asiakkainamme on kattavasti kuljetus- ja huolinta-alan yrityksiä, valmistavan teollisuuden sekä lääketeollisuuden toimijoita, maatalousalan yrityksiä, ja nyt kysyntää on tullut myös puutavaran myyjiltä, kun klapikauppa on kasvanut, Seppo Saapola luettelee. Hän pohtii, että ainoastaan paperiteollisuuteen he eivät ole kuljettimia rakentaneet, kaikille muille tuotannon aloille kyllä.

Tunnettujen firmojen nimiä vilahtelee vilkkaasti puheen lomassa: FedEx, PostNord, Matkahuolto, Budbee, SwissPort….

– Teemme parhaillaan asiakkaallemme Sastamalaan isoa projektia. Jo 1990-luvulla valmistimme heille ensimmäiset kuljettimet. Tähän uuteen toimitilaan he halusivat kuljettimet meiltä, koska yhteistyö välillämme on ollut mutkatonta. Palvelemme asiakkaitamme aina hyvin ja pidämme erittäin tärkeänä luottamusta asiakkaiden kanssa, Saapola perustelee.

Turun Kuljetinasennus Oy
Tuotantotila, jossa valmistetaan yli kymmentä erilaista kuljetinta asiakkaiden tarpeisiin.
Kuljettimia
– Pystymme luotettavasti arvioimaan asiakkaan kuljetinjärjestelmän uudis- tai korjaushankkeen kannattavuuden, Seppo Saapola kertoo. Kuvassa erilaisia kuljettimia.

Kuljettimien valmistus ja asennus vaativat erikoisosaamista

Esimerkkinä Turun Kuljetinasennuksen osaamisesta on sekin, että jo 1990-luvulla yritys valmisti rekan perävaunuun kaksikerroksisen kuljettimen, jolla tavarat saadaan lastattua ja purettua automaattisesti. Rengas- ja vannefirmat, autonvalmistajat ja monet muut ovat tilanneet itselleen räätälöityjä kuljetinratkaisuja.

– Parhaillaan teemme kuljettimia murskainten myyjälle ja ensi vuonna rakennamme kuljettimet Ruotsiin eräälle asiakkaallemme. Valmistamme kuljettimia sekä nosto- ja siirtolaitteita aina asiakkaan tarpeen mukaan. Teemme muutoinkin jatkuvaa tuotteidemme kehitystyötä, Saapola toteaa.

Sitten hän näyttää esitteen, missä on uudenlainen ratkaisu aurinkoenergian hyödyntämiseen. Tämän tuotteen kehittämisessä Turun Kuljetinasennus toimii yhteistyökumppanina:

– Meillä on osaaminen tuohon, Saapola sanoo ja osoittaa seinän vieressä olevaan aurinkopaneeliin.

– Suunnittelemme ja valmistamme tarvittavat osat ja metallirakenteet tuohon uudenlaiseen aurinkoenergian keräimeen. Sen avulla voi sähkölaskua pienentää merkittävästi, Seppo Saapola selvittää innostuneena uutta yhteistyöprojektiaan, joka on aurinkoenergian hyödyntämisessä osoittautunut 40 prosenttia tehokkaammaksi kuin nykyiset käytössä olevat mallit.

Kilpa-ajolegendan tärkein palkinto

Pokaalien paljous hämmentää, joten Seppo Saapola avaa pyynnöstä toista, mutta jo taakse jäänyttä uraansa. Syy ”lajinsa legenda” -nimitykseen johtuu miehen saavutuksista:

Ajoin Drag Race -kiihdytysajokilpailuissa Suomessa ja Euroopassa vuodesta 1988 vuoteen 2007, jolloin ajoin sekä oman että Suomen ennätyksen.

Saapola kertoilee kilpauransa käänteitä ja mainitsee kuin sivumennen vaatimattomasti erilaisia voittoja, jotka eivät pokaalien koosta ja määrästä päätellen ole lainkaan mitättömiä:

– Minulla oli 3000 hevosvoiman koneella varustettu Chrysler, joka kiihtyi sekunnissa nollasta sataan kilometriin tunnissa. Sillä autolla olen voittanut Pro Modified -luokassa Euroopan mestaruuskisoissa pronssia ja Suomen mestaruuksia. Myös omat poikani ajoivat kiihdytyskisoissa juniori-ikäisistä saakka.

Metanolilla kulkevan kilpurin vauhti maaliviivalla on 374 km tunnissa, joten auto saadaan pysähtymään tietyn jarrutusmatkan sisällä käsijarrun ja jarruvarjojen avulla. Tässäkin hurjassa lajissa pitää olla osaavan kuskin lisäksi paras mahdollinen tiimi, jotta kaikki menee nappiin. Joskus ei mene:

– Lopetin urani 2007, kun jouduin vakavaan onnettomuuteen ja päädyin viikoiksi käyttämään kainalosauvoja. Myös poikani lopettivat kisailun silloin.

Tiedusteluun arvokkaimmasta palkinnostaan Seppo Saapola vastaa hieman liikuttuneen oloisena:

– Vuonna 1998 sain erittäin arvostetun kiertopalkinnon, joka myönnettiin minulle lajin eteen tehdystä työstä. Teimme 10 junior kilpa-autoa, jotka menivät Ruotsiin, Norjaan ja Suomeen. Näin saatiin lisää harrastajia lajin piiriin.

Seppo ja Anne Saapola kiirehtivät kotiin ja kertovat, että kahdeksas lastenlapsi on syntynyt muutama päivä sitten. On selvää, että oma perhe ja lastenlapset ovat heille se arvokkain palkinto.

Turun Kuljetinasennus
Huoltomiehentie 1
21420 LIETO
Puh. 0400 828 657

kuljetinasennus@saapola.com

Tutustu kuljettimiin tästä.

kuljetinasennus.fi